Viiankiaavan historia

Viiankiaavan tärkeimpiä käyttömuotoja ovat olleet niitto, metsästys ja kalastus. Alueella elettiin luontaistaloudessa ja suoalueen vanhat käyttömuodot tukivat asukkaiden elinkeinoja. Karjanhoito on ollut elinkeinona jo noin 1700-luvulta lähtien. Paine niittymaiden käyttöön säilyi aina 1900-luvulle asti. Pikku-Moskujärven ympäristössä oli paljon suoniittyjä, samoin Ylijoella, missä latoja oli kymmeniä Moskuvaaran ja Siurunmaan välillä. Iäkkäämmät ladot oli rakennettu yli sata vuotta sitten. Heinää tehtiin myös alueen länsireunalla Tihiämaassa. Valtion vuokramaille ei rakennettu latoja, vaikka siellä heinänteossa käytiinkin. Heinässä kävivät lähikylien asukkaat ainakin Kersilöstä, Moskuvaarasta ja Puolakkavaarasta. Tiukuojassa oli tammi veden nostamiseksi niitylle. Ojaa kutsuttiin silloin Tammenniskanojaksi. Heinänteko loppui Viiankiaavalla 1950-luvun alkupuolella. Valtaosa ladoista siirrettiin silloin peltopalstoille.

Viiankijärven länsirannalla on vanha suoniitty, jota on niitetty viimeksi 1950-luvulla; näkyvillä on enää joitain haasion jäänteitä. Viiankijärven eteläpäässä sijaitsee vanha niitty-/kalakämppä, jonka katto on puolittain romahtanut ja alapohja pahoin vettynyt.

Heinäaavan puroa on perattu useampaan otteeseen, ensimmäisen kerran käsipelillä jo 1960-luvulla ja toistamiseen 1970-luvulla. Tiehallinto eli silloinen TVH kaivoi ojan noin vuonna 1980 samalla, kun tien ali tehtiin rumpu. Heinäaapa on ollut hyvä niittosuo. Lähellä nykyistä sähkölinjaa oli purossa tammi, jonka avulla vesi nostettiin suolle. Vesi nostettiin talveksi ja laskettiin seuraavana kesänä ennen uittoa. Heinäaapa oli moskuvaaralaisten niittoaluetta. Niskan talon kaivoa suojaamaa kaivettiin pisto-oja kivennäismaan ja suon reunassa 1980-luvun alussa, koska pelättiin, että lettoorikkolähteen voimakas ruostevetisyys pilaa kaivon veden. Tarkoitus oli myös kasvattaa piston pohjoispuolista koivikkoa. Osa ojituksista on ennallistettu kesällä 2003. 

Ylijoella uitettiin lähitienoon savotan tukkeja 1950-luvun alkupuolella. Särkikosenmaassa on vielä nähtävissä vanhan savottakämpän jäänteet tältä ajalta ja vanhoja kantoja metsätalouskäytöstä. Uiton takia Ylijokeen kaivettiin ojia, jotka oikaisivat muuten erittäin mutkaista jokea. Myös Petäjäsaarissa on ollut savottakämppä ja alueella on tehty todennäköisesti harsintahakkuita 1900-luvun alkupuolella. Perustetun soidensuojelualueen ulkopuolella alueen pohjoisosassa on hakattu yksityisomistuksessa olleita metsiä. Palstat on sittemmin hankittu valtiolle ja liitetty Natura-alueeseen. Muutoin alueen metsiä ei ole hyödynnetty vuosikymmeniin.

Tiukuojasta kalastettiin ahventa ja särkeä. Viiankijärveltä saatiin isoja haukia ja ahvenia sekä sorsia. Vesilinnuille vietiin pönttöjä, joista kerättiin munia alkukesästä, kun ruoka muuten oli tiukalla. Ylijoella on tuohustettu ja alueella on metsästetty oravia sekä maalintuja kevätsoitimelta.