Vaarunjyrkkä
Vaarunvuorten maamerkki, Päijänteen Korospohjanlahteen laskeva jyrkänne, näkyy parhaiten alhaalta järveltä katsottuna. Merkitty polku kulkee rinteen yläpuolella vuoren päällä ja puiden lomasta voi ihailla yli sata metriä alempana kimmeltävää Päijännettä.
Vanha Vaaruntie
Luhankaa ja Kärkisiä yhdistävä Vanha Vaaruntie valmistui vuonna 1851. Kärkisten lossi alkoi liikennöidä Päijänteen yli vuonna 1856. Vanha Vaaruntie oli tunnettu jyrkkyydestään. 1910-luvulla Päijänteen kiertämistä polkupyörällä Vaarun kautta pidettiin kymenlaaksolaisten miehuuskokeena. 1930-luvulla tielle vakiintui linja-autoliikenne. Matka oli ensikertalaiselle mieleenpainuva, sillä matkustajien piti nousta ylämäessä pois kyydistä ja miesten vielä työntää autoa. Nykyinen tie rakennettiin 1980-luvulla, jolloin Vanha Vaaruntie jäi huoltouraksi. Retkeilyreitti kulkee nykyään osan matkaa Vanhaa Vaaruntietä pitkin.
Korospohjan satama
Korospohjanlahden itärannalla sijaitsi 1890-luvun lopulta vuoteen 1950 Putkilahden tärkein satama. Satamassa liikennöiviä höyrylaivoja olivat mm. Kaima, Jyväskylä, Suomi ja Taru. Korospohjassa oli laivalaiturin ohella kauppiaiden makasiineja, laivamiesten sauna ja tärkeä puutavaran laanipaikka eli välivarasto. Laivaliikenne hiipui 1950-luvulla ja laiturialue rappeutui. Nykyään paikalla on veneranta ja Vaarunvuorten rantautumispaikka.
Pumppuvoimalahanke
1970-luvulla Imatran Voima Oy alkoi suunnitella pumppuvoimalan rakentamista Vaarunvuorille. Pumppuvoimalan toiminta-ajatuksena on sähköntarpeen kulutushuippujen tasaaminen. Ydinvoimaloiden tuottamalla sähköllä vettä nostetaan voimalan yläaltaaseen öisin ja viikonloppuisin, kun sähköä on yli tarpeen. Vastaavasti päivisin vesi johdetaan turbiinien läpi tunnelia pitkin takaisin alas. Vaarunvuorilla pumppuvoimalan yläallas olisi peittänyt Vaarun laelta noin neliökilometrin kokoisen alueen, jonka alle olisi jäänyt mm. arvokas Särkijärven lehtokorpi. Laitoksen koneasema, vesitiet ja hissikuilut olisi louhittu kallioon. Korospohjanlahteen viettävään rinteeseen suunniteltiin rakennettavaksi tunnelien suuaukot, ajoteitä, kytkinkenttä ja henkilökunnan tiloja.
Käytännössä voimalan rakentaminen olisi tuhonnut alueen yhtenäisen maiseman ja jo 1800-luvulta asti tiedostetut luonnonarvot. Pumppuvoimalahanke synnyttikin laajaa vastustusta. Lukuisista valituksista huolimatta voimalalle myönnettiin vuonna 1982 rakennuslupa kymmeneksi vuodeksi. Tällöin syntyi Vaarunvuori-liike, joka otti näkyvästi kantaa Vaarun suojelun puolesta. Vastustus ja toisaalta ydinvoiman lisärakentamisen jäädyttäminen lykkäsivät pumppuvoimalan toteutusta. Vuonna 1993 Imatran Voima Oy haki voimalalle uutta rakennuslupaa, jonka korkein hallinto-oikeus myönsi vuodesta 1995 vuoteen 2001 asti. 1990-luvun lopulla Imatran Voima Oy vetäytyi hankkeesta mm. pohjoismaisten sähkömarkkinoiden avautumisen vuoksi.
Vaarunvuorten suojelu
Vaarunvuorten alueella sijaitseva Oittilan puronvarsilehto rauhoitettiin alueen omistajien anomuksesta vuonna 1946. Siitä tuli samalla koko Keski-Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue. Vaarunjyrkän lehto rauhoitettiin seuraavana vuonna. Vuonna 1998 Vaarunvuoret sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon, minkä jälkeen alueen yksityismaille perustettiin useita pienialaisia luonnonsuojelualueita. Vuonna 2001 pääosa alueesta ostettiin valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin ja siirrettiin Metsähallituksen hallintaan. Vaarunvuorten alueita kuuluu nykyään lehtojen-, rantojen-, soiden- ja vanhojen metsien kansallisiin suojeluohjelmiin. Lisäksi se on osa Putkilahden valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.