Kertautuvaa monimuotoisuutta
Talaskankaan luonnonsuojelualue on tyypillistä pienipiirteistä vedenjakajaseudun metsien, soiden ja pienten vesien mosaiikkia. Metsien ja soiden laidat, rannat ja puronvarret ovat reunavyöhykkeitä, joilla eri luontotyypit lajistoineen kohtaavat. Tällaisia reunoja Talaskankaan alueella on paljon. Talaskankaan luonnonsuojelualueen metsät ovat alueen käyttöhistoriankin tuloksena hyvin vaihtelevia. Vanhimmat ja monimuotoisimmat metsät kasvavat kahdella pääalueella, Sopenmäen tuntumassa alueen pohjoisosassa sekä eteläosan Talaskankaalla, josta luonnonsuojelualue saa nimensä.
Kuusimetsien vyö kulkee alueen poikki Sopenmäen eteläpuolella, niissä luonnon monimuotoisuus on runsaimmillaan. Metsissä tavataan paljon sopivaa lahopuuta ja kosteampaa pienilmastoa vaativaa lajistoa.
Eteläosan Talaskankaan maisema on karumpaa ja mäntyvaltaista. Hiiltyneet jäljet kannoissa ja palokorot mäntyjen kyljissä kertovat menneistä metsäpaloista ja metsien monivaiheinen käyttö näkyy enemmän kuin pohjoisemmissa kuusikoissa.
Metsien rakenne kehittyy
Talaskankaan alueella on paljon kauan rauhassa olleita pitkälle luonnontilaistuneita metsiä, monet niistä ovat vaiheessa, jossa vanhoja puita kaatuu ja syntyy tilaa ja valoa uusille. Näiden metsien erirakenteisuus lisääntyy vielä joitakin kymmeniä vuosia ja ne alkavat saavuttaa lähes täydellisen luonnontilan. Luonnontilaisimpia ovat sankat kuusikot, mutta joukossa on myös salskeita männiköitä, joissa ikivanhoja aihkeja, keloja ja palonjälkiä on kertomassa metsän iästä.
Metsien vakaus näkyy monin tavoin mm. muurahaispesien runsautena ja paikoittain lahopuun jatkumo on erittäin pitkä ja kattaa useita puulajeja ja eri kokoisia ja -ikäisiä runkoja.
Karuja kauniita soita
Suot Talaskankaalla ovat enimmäkseen karuja. Ne muodostavat monenlaisia kokonaisuuksia, usein aapasoita, joiden keskustassa kuivemmat jänteet ja vetiset tai märän sammaliset rimmet vuorottelevat nauhoina. Märempää keskustaa ympäröivät usein rämeet, joita Talaskankaalla on paljon. Karuilla soilla on ravinteisempia kohtia mm. puronvarsia, lähteiden reunoja ja paksusammalisia korpia.
Retkeilypolku kulkee mm. Kurkisuon ja Teerisuon maisemissa. Nämä suot lahdekkeineen ja ympäröivine aarnimetsineen ovat Talaskankaan monimuotoisuuden ydinkohtia. Ne avaavat kauniita suomaisemia, tupasvillan alkukesällä valaisemia avosoita ja vihreän valohämyisiä metsäkortekorpia.
Alueen kasviharvinaisuudet ovat lähes kaikki ojitusten takia taantuneita soiden kasveja. Kalkkia suosivat lettolajit puuttuvat melkein kokonaan, mutta muutamilla soilla kasvaa punakämmekkää. Vesiolojen suhteen hyvin tarkalla pienellä kämmekällä, suovalkulla on Kainuussa Oulujärven eteläpuolella vain muutamia esiintymiä. Pohjanruttojuuri, joka kasvaa lähteisissä korvissa, on havaittu kahdessa paikassa Talaskankaalla. Karvayökönlehden esiintymä on Suomen lounaisin. Komean kaarlenvaltikan voi myös tavata Talaskankaalla. Alueella kasvaa myös useita saroja, jotka ovat käyneet harvinaisemmiksi soiden kuivatuksen takia.
Välkettä ja virtausta
Talaskankaan luonnonsuojelualueella virtaa useampiakin pieniä jokia ja niihin juoksevia puroja. Monet niistä ovat ruskeavetisiä, koska saavat ison osan vedestä soilta. Teerisuolta virtaa Talasjokeen myös kirkas lähteiköstä vetensä saava puro. Joet ja purot lisäävät alueen monimuotoisuutta kastellen ja lannoittaen keväisin ja syksyisin tulvarantojaan. Ne myös kuljettavat siemeniä ja itiöitä uusille kasvupaikoille ja luovat varsilleen kosteamman pienilmaston. Alueen luontotyypeistä purot ja joet ovat vähiten tutkittuja ja tutkimisen arvoisia.
Iso- ja Pikku-Talas, Joutenjärvi ja pienemmät lammet mm. Valkeismäen alueella ovat kaikki luonnontilaisia, erämaan taivaanpeilejä.
Taigalintujen keidas
Alueen monenlaisten metsien, soiden ja vesien kirjo tarjoaa sopivia olosuhteita myös erilaisille linnuille. Merkittävin Talaskangas on taigan vähenevien metsälintujen elinpaikkana. Niitä ovat mm. metso ja kuukkeli, jolla on Talaskankaalla eräs eteläisimpiä elinvoimaisia kantoja.
Talaskankaalla tavataan ja siellä pesii lintuja paljon tiheämmässä kuin ympäröivissä talousmetsissä. Kirjosiepon ja leppälinnun hehtaarikohtaiset parimäärät ovat viisinkertaisia ympäristöön nähden. Vanhojen metsien runsas lahopuusto ylläpitää runsasta hyönteiskantaa ja tarjoaa paljon valmiita koloja ja pehmeää puuta, johon kolopesijät voivat tehdä niitä lisää. Tikkoja, mm. pohjantikkoja ja palokärkiä on paljon ja uhanalainen hömötiainen on Talaskankaalla vielä yleinen. Harvinaisempia metsän pikku laulajia ovat pikkusieppo ja sinipyrstö.
Myös soiden ja vesien linnut ovat oikeastaan taigan lintuja ja monet niistäkin ovat vähentyneet maailmassa. Tundrametsähanhi, joka, vaikka on vesilintu, tekee pesänsä metsään, on hyvä esimerkki. Talaskankaan suot kaikuvat keväällä lirojen, pikkukuovien, valkoviklojen ja kurkien äänistä.
Hirviä ja karhuja
Talaskankaan nisäkäslajisto on vanhoille metsille tyypillinen oravineen, myyrineen ja pikkupetoineen. Siellä, missä haapoja on runsaammin, viihtyy myös liito-orava. Talaskankaan reunojen ja alueelle 80-luvulla tehtyjen vetää alueelle myös hirviä, jotka eivät kaipaa vanhaa metsää. Oulun yliopisto on tutkinut Talaskankaan karhuja, joita siellä elää vakituinen joukko, kuin omilla kulmillaan.
Kuolleen puun elämää
Talaskankaan erityisimmät lajit ovat runsaan kuolleen puuston lahottajia ja lahopuulla eläviä sammal-, jäkälä- ja hyönteislajeja. Kääpälajisto on runsasta koska lahopuusto koostuu monesta puulajista. Talaskankaan luonnonsuojelualueen poikki kulkevalla vanhojen, tiheiden ja soiden pirstomien kuusikkoisten sekametsien vyöhykkeellä tavataan useita harvinaisia ja uhanalaisia kääpiä. Suomen eteläisin kuusella kasvavan lapinkynsikäävän esiintymä sekä harvinaisen harjasorakkaan löytyminen haavalta ovat ehkä erityisimpiä kääpähavaintoja. Myös uhanalaisen aniksentuoksuisen raidan tuoksukäävän voi Talaskankaalla tavata.
Lahoavilla maapuilla kasvaa useita väheneviä vanhojen metsien sammallajeja. Uhanalainen hitupihtisammal tavattiin Talaskankaalta 1989 ensimmäisen kerran Suomessa sitten 60-luvun. Hitupihtisammal on pieni maksasammal, joka helposti jää toiseksi kilpailussa isompien lehtisammalten kanssa. Tiheän suonreunametsän kostealla maalla viihtyy myös mm. isokastesammal.
Kostea pienilmasto suosii myös puilla kasvavia jäkäliä, joista näyttävin lienee harvinainen raidankeuhkojäkälä, joka joskus kasvaa pihlajalla ja haavallakin. Vaativainen ja uhanalainen aarniluppo kasvaa harvalukuisena Talaskankaan vahoilla kuusilla.
Kuollut ja lahoava puusto lahottajasienineen ylläpitää monilajista hyönteismaailmaa. Vanhojen metsien kovakuoriaiset ovat Suomen uhanalaisin hyönteisryhmä. Talaskankaan alueella tavataan kovakuoriaisia, jotka ovat esiintymisalueidensa pohjois- tai etelälaidalla, mikä kertoo alueen vakaasta luonnontilasta. Aarni-ihrakuoriainen, idän lahopoukko, ovat harvinaisia erittäin luonnontilaisen vanhan metsän merkkilajeja.
