Seitsemisen luonto   

Multiharjun aarnimetsä on kansallispuiston sydän

Kansallispuiston sydän on jo vuonna 1910 suojeltu Multiharjun aarnimetsä. Siellä vanhimmat kilpikaarnaiset männyt lähentelevät 400 vuoden ikää, ja niiden tyvillä on vielä nähtävissä palokoroja - merkkejä aikanaan riehuneista metsäpaloista. Siellä täällä ikikuusikon hämärässä kasvaa komeita haapavanhuksia, mutta valtaosa lehtipuista makaa jo maassa sammaloituvina liekoina. Metsään voi tutustua esimerkiksi Torpparintaivalta kulkien.

Vanhoja metsiä löytyy myös Pitkäjärven ympäristöstä sekä Seitsemisjoen varsilta ja suosaarekkeista. Vanhoissa metsissä viihtyvät monet kolopesijät: varpuspöllö, viirupöllö, pohjantikka ja pikkusieppo sekä liito-orava.

Vanhan metsän lajistoon kuuluvat myös harajuuri, raidankeuhkojäkälä ja nukkamunuaisjäkälä. Lahoavat puut tarjoavat elinympäristön monille uhanalaisille hyönteisille.

Jälkiä suurpedoista.

Soljastensuolle kenkiä kastelematta

Kansallispuiston pinta-alasta yli puolet on suota. Männikköisten rämeiden ja tiheiden korpikuusikoiden lisäksi Seitsemisestä löytyy laajahkoja puuttomia nevoja. Suurin osa alueen soista ojitettiin 1960- ja 70-luvuilla. Vuodesta 1987 lähtien puiston soiden luonnontilaa on palautettu ennallistamalla (metsa.fi). Suot ovat keväisin ja kesäisin täynnä elämää. Teeret soivat keväthangilla. Kurjet ja laulujoutsenet kasvattavat poikasiaan suolammilla, liro viihtyy suon ja metsän rajavyöhykkeellä. Seitsemisen soilla voi tavata myös pohjoisesta tutun lajin, riekon.

Näätä Seitsemisessä

Näätää tavataan laajalti maapallon pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Näätiä esiintyy koko Suomessa lukuun ottamatta avotunturialuetta. Se on myös yleinen naapurimaissamme aina Keski-Eurooppaa ja Länsi-Aasiaa myöten.

Suomessa näätä oli 1920- ja 1930-luvuilla vähälukuinen, mutta nyt kanta on elinvoimainen. Näätä voi elää yli 10-vuotiaaksi.

Ulkonäkö

Näädän turkki on ruskea ja kaulassa on keltavalkea laikku - tästä johtuu nimitys kultakurkku. Häntä on pitkä ja tuuhea, ja vartalo on pitkänomainen. Koiraan ruumiinpituus on 45-55 cm ja hännän 20-30 cm. Koiraan paino on 1-2 kg. Naaras on koirasta pienempi.

Elintavat

Näätä elää yksin kiima-aikaa lukuun ottamatta. Elintavoiltaan metsiemme kultakurkku on varovainen. Se liikkuu enimmäkseen hämärissä ja yöaikaan, ja sitä näkee melko harvoin. Hangelta tapaa sen kauniit parijäljet jo useammin. Näätä liikkuu loikkien: parijälkien etäisyys seuraaviin on 50-80 cm.

Näätä kiipeilee taitavasti, ja hyppy oksalta toiselle voi kantaa 3-4 metriä. Useimmiten näätä kuitenkin kulkee maassa. Sen päivälepopaikkoja ovat ontot puut, vanhat oravanpesät, juurakon aluset ja kivilouhikot. Talviturkki suojaa näätää kovienkin pakkasten aikana, mutta paukkupakkasilla sen on kaivauduttava lumen alle nukkumaan.

Metsä ja sen puut ovat tärkeitä näädän elämässä: se saalistaa puissa ja pakenee niihin vihollisiaan kettua, huuhkajaa ja kotkaa. Näätä suosii erityisesti vanhoja metsiä, joissa ikihonkien joukossa on keloja, pystykantoja ja juurakoita. Se on myös sopeutunut hyödyntämään hakkuualueiden voimistuneita myyräkantoja. Näätä on tunkeutunut jopa melko tiheään asutuille seuduille ja ryhtynyt vierailemaan huviloiden ja taajamien jäte- ja kaatopaikoilla.

Ravinto

Näätä syö myyriä, oravia, lintuja, haaskoja ja kasviravintoakin. Huonoina myyräsyksyinä näätä keräilee ahkerasti myös marjoja ja sieniä. Näätä varastoi ruokaa pahojen päivien varalle. Tarkan hajuaistinsa avulla se löytää kätkönsä paksunkin hangen alta.

Pesä ja poikaset

Näädän kiima-aika on kesällä. Näädällä on viivästynyt sikiönkehitys, ja poikaset syntyvät toukokuussa. Pesäpaikaksi soveltuu vanha palokärjen kolo, oravanpesä tai isoreikäinen linnunpönttö.

Seitsemisharju, Salmiharju

Jääkauden näkyvimpiä merkkejä Seitsemisessä ovat pohjois-eteläsuuntaiset harjut. Puiston länsiosaa rajaava Seitsemisharju nousee ympäristöään noin 20 metriä korkeammalle. Sen korkeimmat kohdat, Rappumännynmäki (220 meren pinnan yläpuolella) ja Kulomäki, ovat jääkauden jälkeisten meri- ja järvivaiheiden aikana kohonneet saarina vedenpinnan yläpuolelle. Seitsemisharjun itäpuolella sijaitsee matalampi Salmiharju, jota pitkin kulkee tie Pitkäjärven metsäkämpälle. 

Koveron Kruununmetsätorpalla kohtaat kadotetun kulttuurin

Kansallispuiston eteläosassa sijaitsevan Koveron kruununmetsätorpan pellot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet ympäristöineen muodostavat arvokkaan kokonaisuuden. Perinnebiotooppien lajistoon kuuluvat muun muassa ketosilmäruoho, tuoksusimake ja paimenmatara sekä Satakunnassa alueellisesti uhanalainen pussikämmekkä. Perinteisen maatalouden myötä syntyneitä ympäristöjä pyritään säilyttämään laidunnuksella ja niittämällä. Torpan pihapiiriä komistavat vanhanajan mauste- ja koristekasvit.

Karhut ja sudet

Pohjois-Pirkanmaalla asustelee karhuja. Myös susi on viime vuosina levittäytynyt seudulle. Itse puisto on molempien elinalueeksi liian pieni. Keväisin ja syksyisin puiston syrjäosista on löydetty karhun jälkiä. Puiston läpi kulkevat sudet jättävät jälkensä näkyville parhaiten lumiseen aikaan. Muina aikoina niitä on vaikea havaita. Puiston muut alueet ovat puolestaan vilkkaassa yleisökäytössä, ja niiltä metsän eläimet siirtyvätkin puiston rauhallisempiin osiin. Sekä karhu että susi väistävät ihmistä. Pienenkin kävijäryhmän liikkuminen on aika äänekästä - yksinään kulkeva kävijä voi silloin tällöin virittää pienen laulunpätkän ilmoittaakseen tulostaan.