Salamajärven historia

Esihistorialliset eränkävijät

Isovihan sankarit

Tervanpoltto

Savottakämppiä ja metsänvartijatiloja

Pula-ajan laidunnusta suoniityillä

Esihistorialliset eränkävijät

Salamajärven esihistoria oli eränkäynnin aikaa. Lähimmät kivikautiset asuinpaikat on löydetty Perhon Möttösen kylän alueelta ja Salamajärven kylälle vievän tien varrelta. Niistä käsin muinaiset eränkävijät kulkivat nykyisen Salamajärven kansallispuiston metsissä ja järvillä kalastaen, metsästäen ja keräillen. Eräperinne jatkui vuosisatoja hämäläisten erämiesten pitäessä aluetta omanaan. Merkkejä kaukaa tulleista kulkijoista on yhä löydettävissä, esimerkiksi pyyntitukikohdan jäänteet Vähä-Valvatin rannalla Jääksniemessä.

Pysyvän asutuksen levitessä alueelle 1500-luvulla myös metsästys- ja kalastusoikeudet siirtyivät paikallisille taloille. Paikannimet kuten Teerineva, Peurasaari, Näätäsalo ja Karhulamminkangas kertovat vahvasta eräperinteestä.

Paikannimiin on jättänyt jälkensä myös Salamajärven kylän itsevaltaiseksi eräruhtinaaksi 1600-luvulla julistautunut, monien tarinoiden sankari, Esko Tiainen. Tarinat ja paikannimet elävätkin usein pidempään kuin muut merkit ihmisten puuhista, mutta jos katsoo tarkasti, voi Salamajärvellä retkeillessään yhä löytää lahonneita pyyntiloukun puuosia ja veneen jäänteitä.

Isovihan sankarit

1700-luvulla Isovihan ja Pikkuvihan aikana venäläiset joukot hävittivät Pohjanmaata ja köyhiä korpipitäjiä. J. L. Runebergin runo Hauta Perhossa kertoo paikallisista Haanen veljeksistä, jotka kuolivat ankarassa taistelussa venäläisiä rosvojoukkoja vastaan. Veljeksille on myös pystytetty muistokivi Jängänjärven ja Myllyjärven väliselle kankaalle.

Tervanpoltosta lisätienestejä

Tervanpoltto oli Salamajärven alueella vallitsevin perinteinen metsänkäytön muoto 1600-luvulta alkaen. Karut mäntykankaat tarjosivat runsaasti raaka-ainetta varsin mittavalle tervatuotannolle, vaikka ne eivät esimerkiksi kaskeamiseen houkutelleetkaan.

Tervan raaka-aineena käytettiin tervaskantoja ja nuorehkoja mäntypuita. Pystypuiden rungot kuorittiin eli kolottiin kolmena vuotena peräkkäin, jotta puun rungolle saatiin paksu pihkakerros. Kolopuut ajettiin talvella tervahaudoille ja poltettiin kesällä. Tervantekijät majoittuivat hautapirteissä. Näistä vaatimattomista rakennuksista on yleensä jäljellä ainoastaan kivikiuas ja lahonneet hirret tervahaudan lähistöllä. Tervahaudat itsessään saattoivat olla hyvinkin suuria, Sysilammensaaren tervahaudan halkaisija oli 20 metriä.

Savottakämppiä ja metsänvartijatiloja

Tervakauden runteleman metsän elpyminen ja sodanjälkeinen puun kysyntä toivat suuret savotat Salamajärven alueelle. Savotoiden tukikohdiksi perustettiin Sysilammen kämppäyhdyskunta ja Koirasalmen kämppäkartano. Metsähallituksen omaan historiaan liittyy Pitkälahden metsänvartijatila, sekä kansallispuiston ulkopuolella sijaitsevat Valvatin ja Penninkilammen tilat. Metsänvartijatilat rakennettiin 1860-luvulla Metsähallituksen perustamisen myötä metsienkäyttöä ja asuttamista valvomaan.

Suoniittyjen sara nälkäisen karjan pettuleipänä

Saraisilta ja heinäisiltä nevoilta, rämeiltä sekä järvien rannoilta kerättiin karjalle talvirehua.  Suoheinä ei ollut karjan herkkua, mutta piti eläimet juuri ja juuri hengissä yli talven, kesälaitumille pääsyyn asti. Kauluksen niittysauna on vielä muistona niittäjien ja eränkävijöiden vaatimattomista, mutta tunnelmallisista tukikohdista.