Hiekkadyynien, harjujen ja palsojen erämaa
Luonto muuttuu kuljettaessa Pöyrisjärven erämaa-alueen eteläosasta pohjoiseen päin. Erämaan etelälaidassa on mäntyvaltaista kangasmetsää, mutta jo muutaman kilometrin päässä vallitsevaksi puulajiksi vaihtuu koivu. Pöyrisjärven pohjoispuolella aukeaa laaja paljakka-alue.
Pöyrisjärven erämaa-alueen hiekkadyynit ovat eräs alueen mielenkiintoisimmista luontokohteista. Dyynejä on eri puolilla erämaa-aluetta, mutta eniten niitä näkee Pöyrisjärven pohjoispuolella. Dyynialueen hiekkakentillä kasvaa pylväsmäistä katajaa ja jopa tunturikoivua.
Erämaa-alueella on useita pitkiä harjujaksoja, joista huomattavimmat ovat Näkkäläjärveltä Pöyrisjärven ja Maaterlompolon kautta Suomajoenlaaksoon kulkeva lähes yhtenäinen harjujakso ja alueen itäosassa kulkevat Suukisjoen ja Käkkälöjoen laaksoja seurailevat harjujaksot. Suuret harjut ovat yleensä satoja metrejä leveitä laeltaan tasaisia selänteitä, jotka koostuvat pääasiassa hiekasta ja hiedasta.
Suuret suot ovat hallitseva osa Pöyrisjärven erämaa-aluetta. Alueella sijaitseva Pöyrisvuoma on yksi Enontekiön suurimmista soista ja yksi Suomen arvokkaimmista palsasoista. Palsat ovat turvekumpuja, joiden sisällä on kesälläkin jäätä. Pöyrisvuomalla on useita palsa-alueita, joista suurin on pari kilometriä pitkä ja leveimmillään yli kilometrin leveä. Tällä laajalla palsa-alueella on viitisenkymmentä palsakumpua.
Monimuotoinen kasvillisuus
Pöyrisjärven erämaa-alueen hiekkadyyneillä kasvaa pylväsmäisen katajan lisäksi myös mm. pohjanvariksenmarjaa ja puolukkaa. Syksyllä punaisena hehkuva riekonmarja on yksi helpoimmin tunnistettavista dyynien kasveista. Dyyneillä kasvaa myös erilaisia jäkäliä, mm. mietoporonjäkälää ja pikkuhirvenjäkälää.
Pöyrisjärven erämaa-alueen paljakoiden kasvillisuus on monimuotoista. Metsänrajan lähellä esiintyy runsaasti pohjanvariksenmarjaa. Ylemmäksi kuljettaessa löytyy tunturiliekoa ja tarkkasilmäinen vaeltaja voi nähdä myös sammalvarpiota. Tuntureiden laella ja tuulenpieksämillä rinteillä kasvaa kermanvalkoista lapalumijäkälää, sielikköä ja uuvanaa.
Jokien ja purojen varsilla sijaitsevilla korkearuohoisilla ja pensaikkoisilla niityillä kasvillisuus on rehevämpää. Niityiltä voi löytää metsäkurjenpolven, mesiangervon ja huopaohdakkeen lisäksi myös vaateliasta kirjokortetta.
Kahlaajien luvattu maa
Pöyrisjärven erämaa-alueen linnusto on rikkaimmillaan suoalueilla. Suomessa pesivistä 29 kahlaajalajista Pöyrisjärven alueella tavataan 21. Vetisillä alueilla viihtyvät suokukko, taivaanvuohi ja liro. Kuivempien suoalueiden kahlaajia ovat kapustarinnat ja tyllit. Varpuslinnuista suolla näkee niittykirvisiä, keltavästäräkkejä ja lapinsirkkuja. Urpiaiset, sinirinnat ja järripeipot viihtyvät palsasoiden keskellä kohoavilla nummisaarekkeilla.
Pöyrisjärven erämaa-alueen vesistöalueella on tehty havaintoja 17 vesilintulajista. Tavallisten sorsalintujen lisäksi alueen vesistöistä voi löytää allin, mustalinnun tai uivelon. Laulujoutsenia näkee usein ruokailemassa, mutta niiden pesä on yleensä suon vaikeakulkuisimmassa osassa. Tunturialueelle noustaessa lintujen määrä vähenee huomattavasti. Tunturin laella kulkija voi nähdä pulmusia, kiirunoita ja keräkurmitsoja ja kalliopahdalla vartioivan piekanan. Joinakin vuosina alueella voi tavata myös tunturipöllöjä.
Suurin osa Pöyrisjärven erämaa-alueen linnuista on muuttolintuja. Talven tullessa muuttolinnut lähtevät pikkuhiljaa kohti etelää ja jäljelle jää vain Pöyrisjärven alueen arktisiin olosuhteisiin karaistunutta talvilinnustoa. Talvella erämaa-alueella pysyttelevät mm. pohjantikka, hömötiainen, lapintiainen sekä kuukkeli, riekko ja kiiruna. Muuttolintujen mentyä talvisissa metsissä on hyvin hiljaista.
Pienpetoja ja pikkunisäkkäitä
Pöyrisjärven erämaa-alueen harvinaisin nisäkäs on naali, jonka levinneisyys on rajoittunut Enontekiön ja Utsjoen tunturialueelle. Naaleja elää Suomessa vain muutamia yksilöitä. Pöyrisjärven erämaa-alueella elää ahmoja, ilveksiä ja karhuja sekä satunnaisesti susia. Yleisimpiä ovat pienpedot lumikko, kärppä ja minkki.
Pöyrisjärven erämaa-alueella asustelee samoja pikkunisäkkäitä kuin muuallakin Tunturi-Lapissa. Nisäkkäiden määrään vaikuttaa ympäristön rehevyys: mitä rehevämpi alue, sitä runsaampi on pikkunisäkäslajisto. Lapinmyyrät ja harmaakuvemyyrät sekä metsäpäästäiset ovat yleisiä, mutta vesipäästäisten ja vaivaispäästäisten määrä on jo huomattavasti pienempi.
