Esihistoriallisia asuinpaikkoja ja peurakuoppia
Pöyrisjärven erämaa-alueelta on löydetty runsaasti esihistoriallisia muinaisjäännöksiä. Osa muinaisjäännöksistä on vanhoja kivikautisia ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja, pyyntikuoppakohteita ja seitapaikkoja. Suuri osa tähän mennessä löydetyistä muinaisjäännöksistä sijaitsee Pöyrisjärven ympärillä.
Pöyrisjärven alueen esihistoriallisten asuinpaikkojen uskotaan olleen tilapäisiä, ja niitä on nähtävästi käytetty pyyntipaikkoina. Tästä todisteena voidaan pitää alueelta löydettyjä kärkiä ja kaapimia, joita on todennäköisesti käytetty pyyntivälineinä ja taljojen muokkauksessa.
Pöyrisjärven erämaa-alueelta on kartoitettu tähän mennessä 21 pyyntikuoppakohdetta. Pyyntikuoppia on käytetty tunturipeurojen, eteläisemmässä Suomessa myös metsäpeurojen ja hirvien pyyntiin. Maahan kaivettu pystyseinäinen kuoppa oli peitetty kevyellä katteella ja kuopan pohjalle oli mahdollisesti pystytetty teroitettuja seipäitä tai kiviä. Kuopista on nykyään jäljellä vain pieni osa niiden alkuperäisestä koosta.
Kalastajien, metsästäjien ja poronhoitajien erämaa
Nykyisellä Pöyrisjärven erämaa-alueella tärkeimmät elinkeinot ovat olleet jo vuosisatoja kalastus ja metsästys. Pöyrisjärvi on ollut jo aikoinaan tärkeä kalastajien tukikohta, koska se oli suurena järvenä merkittävä kalajärvi. Peuranpyynnin lisäksi alueella on pyydetty mm. majavia, kettuja ja karhuja. Peuran ja majavan pyynti loppui 1800-luvulla, kun lajit kuolivat sukupuuttoon.
Poronhoito on kehittynyt huomattavaksi elinkeinoksi sen jälkeen, kun tunturipeuroja alettiin kesyttää. Suomeen poronhoito on levinnyt todennäköisesti 1600-luvulla. Ennen Norjan ja Suomen välisen rajasulkusopimuksen tekoa nykyisellä Pöyrisjärven erämaa-alueella poroja paimensivat Kautokeinon saamelaiset. Rajasulkusopimus tehtiin vuonna 1852, minkä jälkeen alueelle muotoutui kaksi kesämerkitysaluetta, toinen Pöyrisjärvelle ja toinen Kalkujärven-Naltijärven alueelle. Vielä nykyäänkin Pöyrisjärven ja Kalkujärven lapinkylissä asutaan osan vuotta.