Kapua kallioille ja laskeudu rotkoon
Jääkausi jätti perintönään Nuuksioon hienot ja vaihtelevat maanmuodot: laaksot ja rotkot sekä karut, jäkälän ja harvan männikön peittämät kalliomäet. Jylhiltä jyrkänteiltä avautuu komeat näköalat, joita voit ihailla korkeimmillaan 110 metrin korkeudelta merenpinnasta. Kalliomänniköissä saatat nähdä uhanalaisen kangaskiurun ja kehrääjän.
Vinkki: Upeita näköaloja pääset katselemaan esimerkiksi Haukankierroksella. Kallion laelta näet koillisen Myllypuron laakson kauniin maiseman ja voit käydä seuraamassa sen muuttumista vuodenaikojen mukana. Sieltä näet myös 1930-luvulla rakennetun Högbackan tilan, joka toimii nykyisin kansallispuiston huoltopisteenä.
Esimerkiksi seuraamalla Nahkiaispolkua voi vierailla alhaalla laaksossa ihailemassa ennallistamistöin palautettua Myllypuroa, joka nyt mutkittelee vanhassa uomassaan. Puron ja vanhojen asuintilojen ympärille on syntynyt monia niittyjä. Niittyjen kasvilajisto on kehittynyt vuosikymmenten aikana vuorovaikutuksessa perinteisen karjatalouden kanssa. Vuosittainen niitto tai laidunnus köyhdyttää niityn ravinnepitoisuutta ja ylläpitää monipuolista, häiriöön sopeutunutta kasvilajistoa. Niittyjen kukista hyötyvät puolestaan monet perhoset ja pistiäiset. Esimerkkejä niittyjen kasvilajeista ovat ketoneilikka, rantaminttu, kissankello, ketokaunokki ja hirvenkello. Högbackan ja Kattilan alueen lähellä, Kattilantien varressa voi käydä katsomassa hiidenkirnua, joka vielä nykyäänkin merkitsee Vihdin ja Espoon kaupunkien rajan.
Koe luonnon muutos laskeutumalla kallioiden rinteitä kosteisiin rotkoihin – tuoreiden kangasmetsien, korpien ja rämeiden valtakuntaan. Vettä tihkuvien jyrkänteiden juurella kasvaa tiheää, salaperäistä kuusikkoa. Kallioiden alustat ja ravinteikkaat puronotkot puolestaan ovat rehevän lehtokasvillisuuden koti.
Paikoitellen kansallispuistossa on raivattu kuusia ja siten lisätty lehtokasvillisuuden tarvitsemaa valoa ja lämpöä. Kuusen poistosta hyötyviä vaateliaita lajeja ovat esimerkiksi keväisin sinipunaisena kukkiva imikkä, kosteilla kasvupaikoilla viihtyvä kevätlinnunsilmä sekä näsiä. Kaikki nämä lajit kukkivat vuokkojen tapaan keväisin, kun valo vielä pääsee lehtojen pohjalle. Kesäisin puiden lehdet luovat tiheän varjostavan katoksen lehtokasvillisuuden ylle. Kesällä lehdessään voi nähdä taikinamarjaa, herukoita, kuusamaa, pähkinäpensaita, tammia, vaahteroita ja lehmuksia. Nuuksion notkoissa liikkuu myös harvoin nähtyjä liito-oravia, saukkoja ja ilveksiä. Notkojen musiikista vastaavat muun muassa mustapääkerttu ja pikkusieppo.
Samoile metsissä, ihastele järviä ja lampia
Jos metsään haluat mennä nyt, niin upeimmat aarniometsät löydät Haukkalampien ja Myllypuron murroslaaksojen rinteistä ja juurelta. Monet kansallispuiston metsät ovat aiemmin olleet hakkuiden piirissä, mutta osa on saanut kehittyä ja aarnioitua pitkään koskemattomana.
Nuuksion kansallispuistoon kuuluu yli 80 pientä järveä ja lampea. Vesistöt vaihtelevat ruskeavetisistä, nevarantaisista lammista kirkkaisiin, kalliorantaisiin järviin. Nuuksion suurin suo on luonnontilainen, vanhojen metsien kehystämä Soidinsuo. Lisäksi löydät puistosta runsaasti pieniä rämeitä ja korpijuotteja.
Uiminen on sallittua kaikilla lammilla. Holma-Saarijärvellä on kaunis luonnonranta. Kansallispuistossa ei kuitenkaan ole virallista uimarantaa.
Vinkki: Nuuksion helmiin kuuluvat Mustalammen ajelehtivat turvelautat, jotka syntyivät, kun vedenpintaa nostettiin patoamalla 1950-luvulla. Patoaminen irrotti järveä reunustavan suon turvelautat, jotka nyt kelluvat vapaasti Mustalammen pinnalla.
Liito-orava Nuuksiossa
Liito-oravia asustaa Pohjois-Amerikan ja Euraasian mantereiden havu- ja sekametsäalueilla. Suomessa esiintyvän lajin (Pteromys volans) levinneisyys ulottuu Suomesta ja Baltian maista itään aina Tyynenmeren rannikolle saakka. Laji kuuluu Suomen ja EU:n lainsäädännössä tiukimmin suojeltujen lajien joukkoon. Liito-oravaa uhkaa sille sopivien metsien väheneminen.
Nuuksion liito-oravakanta on yksi tiheimmistä Suomessa tunnetuista kannoista. Alueelta on löydetty lähes 200 metsikköä, jotka on todettu liito-oravan asuttamiksi. Laji onkin valittu kansallispuiston tunnuseläimeksi.
Ulkonäkö
Liito-orava on pienempi kuin tavallinen, ruskea orava, ja sen paino on noin 130–160 grammaa. Koiras on jonkin verran naarasta kevyempi, mutta kokoeroa ei paljaalla silmällä huomaa. Liitureiden vartalo on noin 15–20 cm ja häntä 9–14 cm pitkä. Turkki on harmaa ympäri vuoden vatsan ollessa selkäpuolta vaaleampi. Liito-oravalla on suuret, mustat silmät, joilla se näkee hyvin pimeässä. Taka- ja eturaajaan kiinnittyvän ruston välissä on liitopoimu, jonka liito-orava levittää liitäessään. Liito-orava liikkuukin lähes yksinomaan puusta toiseen liitämällä. Liito-orava pystyy liitämään jopa 75 m.
Liito-oravan metsä
Noin viisivuotiaaksi elävä liito-orava on erittäin paikkauskollinen ja käyttää samaa metsikköä ja asuinkoloja vuodesta toiseen. Liito-oravan elinpiirin koko voi vaihdella muutamasta hehtaarista jopa sataan hehtaariin! Koiraiden reviirit ovat isompia kuin naaraiden.
Liito-oravan metsissä Nuuksiossa asustaa myös muita harvinaisia lajeja, esimerkiksi harmaapäätikka, mustakonnanmarja ja pikkupoimusulkukotilo. Tyypillinen liito-oravan asuttama metsikkö on vanha, kuusivaltainen mutta rehevä sekametsikkö. Isot haavat ja koivut tarjoavat ruokaa ja tikankoloja pesäpaikoiksi. Suuret kuuset toimivat paitsi pesä- myös suojapaikkoina saalistavien petojen kuten näätien, pöllöjen ja haukkojen varalta. Nuuksiossa tällaisia metsiä näkee usein jyrkänteiden alla. Varsinkin Nahkiaispolun varrella ja Myllypuron laaksossa kannattaa katsoa metsiä liito-oravan silmin.
Merkkejä liito-oravasta
Liito-orava liikkuu useimmiten hämärässä, joten sen näkeminen on melko harvinaista. Yleisin merkki liito-oravan oleskelusta tai vierailuista alueella ovatkin puun juurelta löytyvät papanat. Ne ovat noin riisinjyvän kokoisia, niiden väri tosin riippuu vuodenajasta: talvella ja keväällä liito-oravan syömien norkkojen siitepöly värjää ulosteen kellertäväksi, kesällä uloste on lehtiravinnosta johtuen löysempää ja ruskeaa tai jopa mustaa.
Muita merkkejä liito-oravasta ovat harvinaisemmat, talvella lumessa näkyvät jäljet, jotka näkyvät vaikkapa puun juurella liiturin liidon jäätyä liian lyhyeksi. Lumella etujalkojen jäljet ovat rinnakkain edessä ja takajalkojen rinnakkain takana, liitopoimun sivuille jättämä jälki on epätasainen.
Ruokavalio
Liito-orava on monipuolinen kasvinsyöjä, joka ruokailee aina puussa. Kesäaikaan sen ruokalista muodostuu lähes ainoastaan puiden lehdistä. Alkukesällä maukkaimpia ovat lehtipuiden, kuten haavan ja lepän, uudet, pehmeät lehdet. Pihlajanlehdet maistuvat myös. Lehtien pudottua puista liituri syö etenkin lepän- ja koivunnorkkoja. Jos norkkoja on runsaasti, se kerää niitä talvivarastoon. Männyn silmut, kukinnot ja vuosikasvaimet maistuvat ympäri vuoden.
Pesä ja poikaset
Liito-oravalla on yleensä samanaikaisesti käytössään useita pesiä: keskimäärin 4 tikankoloa ja 1–2 risupesää, joita se käyttää ravintovarastointiin, yöpymiseen ja pesimiseen. Talvella liito-orava viettää suuren osan ajasta pesässään, mutta liikkuu silloinkin päivittäin. Emon ja poikasten pesä on usein vanhassa tikankolossa, mutta risupesään tai linnunpönttöönkin se saattaa poikia.
Maaliskuisen parittelun seurauksena poikaset syntyvät huhti-toukokuun vaihteessa. Pesueen koko on yleensä 1–4 poikasta. Koiras ei osallistu poikasten hoitoon. Emo voi paritella myös toukokuussa ja saada kesän aikana toisetkin poikaset. Imettävä naaras ruokailee myös iltapäivällä, joten kesällä liito-oravan saattaa hyvällä onnella nähdä myös päivällä.
Nuuksion kansallispuisto
- Perustettu 1994
- Pinta-ala 56 km²
Nuuksion kansallispuiston tunnus on liito-orava.