Mustansaarenkeidas kuuluu laajaan Haapakeitaan soidensuojelualuekokonaisuuteen, joka sijaitsee Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien rajalla. Kokonaisuuteen kuuluu kymmenkunta erillistä suurta suota sekä lukuisia pienempiä soita. Sen pinta-ala on noin 58 km², josta Mustansaarenkeidas on noin11 km² laajuinen.
Haapakeitaan soista suurin osa on säilynyt luonnontilaisena, alueen reunasoita on kuitenkin jonkin verran ojitettu. Luonnontilaisuutta pyritään palauttamaan ennallistamalla (metsa.fi) ojitettuja soita muun muassa ojia tukkimalla. Luontopolun alkutaipaleen varrella voi tutustua ennallistettuun suohon.
Haapakeitaan alueen hallitsevia luonnonelementtejä ovat laajat keidassuot, joista Mustansaarenkeidas on erinomainen esimerkki. Suuret keitaat antavat maisemalle karun ja avaran yleisilmeen. Alueen keidassuot ovat tyypillisesti kermikeidassoita, joiden keskusta on vähitellen noussut turvekerroksen kasvaessa suon reunaosia selvästi korkeammalle. Suon keskiosassa vuorottelevat märät kuljut ja mättäikköiset kermit. Paikoitellen vesialueet ovat laajentuneet allikoiksi.
Kakkumaisen keskustan ja reunan välissä on niin sanottu reunaluisu, joka Haapakeitaan soilla ei yleensä erotu kovin voimakkaana. Poikkeuksellisen selvänä reunaluisu kuitenkin näkyy Mustansaarenkeitaan pohjoisosissa, muun muassa luontopolun varrella. Myös kermit ovat Mustansaarenkeitaalla jyrkkäreunaisia.Keidassuot ovat karuja soita, joiden keskustat saavat ravinteensa vain sadevedestä. Keitaiden reunaosiin ravinteita tuovat paikoitellen myös kevättulvat. Luontopolun alku- ja lopputaipaleen varrella voi tutustua keidassuota reunustaviin korpimaisiin metsiin.
Linnuston rikkautta
Haapakeitaan suoalue on linnustoltaan erittäin monipuolinen. Allikoiden runsaus tarjoaa vesilinnustolle runsaasti pesimä- ja ruokailupaikkoja. Alueen pesimälinnustoon kuuluvat muun muassa laulujoutsen, kuikka ja kaakkuri. Allikoilla voi nähdä myös monia sorsalintuja, kuten jouhisorsan, tavin ja telkän.
Kahlaajalajistoa edustavat liro, suokukko, kapustarinta, pikkukuovi, valkoviklo ja metsäviklo. Kurki pesii soilla runsaslukuisena. Suot tarjoavat myös muutonaikaisia levähdyspaikkoja hanhille. Petolinnuista alueella tavataan mm. sinisuohaukkaa, mehiläishaukkaa, kanahaukkaa ja varpuspöllöä. Varpuslinnuista tavallisimpia ovat niittykirvinen ja keltavästäräkki. Talvisin lintumaailma hiljenee, mutta hankea kirjovat riekkojen jälkijonot.