Nuoret Skandit ja vanha peruskallio
Käsivarren luoteiskulmassa Suomen miljardeja vuosia vanha peruskallio kohtaa Skandien vuoriston geologisesti nuoren kallioperän. Alueen suurtunturit ovat syntyneet Skandien vuorenpoimutuksen aikaan satoja miljoonia vuosia sitten. Kilpisjärven korkeimmat tunturit kuten Saana (1029 mmpy) ovat muodostuneet peruskallion päälle työntyneistä liuskeista. Mallatunturit ovat syntyneet samaan aikaan. Saanatunturin jyrkällä pahdalla on selvästi näkyvissä vuorten poimutuksissa syntyneen ylityöntölaatan reuna. Sen vaaka-asentoisista kerrostumista päällimmäiset ovat kulutusta kestävinä suojanneet alla olevia helposti rapautuvia kerroksia.
Vuorten poimuttumisen jälkeen maaperän siirrokset, jääkauden jälkeinen maankohoaminen ja eroosio ovat muovanneet maiseman sellaiseksi, jollaisena me sen nyt näemme. Arktisen ankarassa ilmastossa rakkakivikon muodostuminen on tyypillistä. Lämmönvaihteluiden ansiosta kallion pinta kutistuu, laajenee ja lopulta halkeilee. Vesi työntyy halkeamiin ja jäätyessään laajentaa halkeamia. Lopulta kallio rikkoutuu irtolohkareiksi, jotka rinteiltä vierivät tunturien juurille.
Arktinen ilmasto
Suurtunturien alue on suomalaisittain poikkeuksellisen korkealla meren pinnasta. Käsivarren tunturinhuipuista noin 40 kohoaa yli tuhannen metrin korkeuteen. Jäämeren läheisyys tekee ilmastosta mereisen eli kosteamman kuin suurimmassa osassa muuta Tunturi-Lappia. Mallan alue kuuluu kasvimaantieteellisesti vyöhykkeeseen, johon vaikuttavat sekä arktiset että alpiiniset tekijät. Eliöiden esiintymiseen vaikuttavat siis sekä pohjoisuus että korkeussuhteet. Monelle kasvilajille on korkeus merenpinnasta se ratkaiseva tekijä, joka säätelee menestymistä.
Kilpisjärven alueella lumi sulaa tunturikoivikoista kesäkuun alkupuolella ja jäät lähtevät Kilpisjärvestä juhannuksen tienoilla. Monet ylätunturin järvet vapautuvat jääpeitteestä vasta heinäkuun puolivälissä. Kasvukausi on Euroopan lyhimpiä, vain noin 101 vrk. Heinäkuun keskilämpötila on + 10,9 ºC, tammikuun - 13,9 ºC ja koko vuoden keskilämpötila - 2,3 ºC. Lumen syvyys on suurin huhtikuussa, keskimäärin 96 cm. Kylmyys on kesälläkin lähellä, sillä Pikku-Mallan lakialueen kallioperässä on vähintään 45 metriä paksu ikiroutakerros.
Kilpisjärven biologinen asema
Mallan eliöstöä on tutkinut vuosikymmenten ajan Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologinen asema (helsinki.fi). Aseman tutkimustoiminnan runkona ovat pitkäaikaiset seurantatutkimukset, jotka liittyvät ilmastoon, kasvillisuuteen, pikkunisäkkäisiin, lintuihin ja petoihin. Asema on mm. osa Pohjoismaista SCANNET -tutkimusasemaverkkoa.
Mallan eläimistö
Tunturilintuja
Mallan ja Kilpisjärven alueen erityisiä lajeja ovat tunturihaukka, piekana, tunturikihu, tunturipöllö, keräkurmitsa, kiiruna ja sepelrastas. Tunturipaljakoiden eläjä on myös lapinsirkku.
Tunturikoivikoiden tyyppilaji on Lapin maakuntalintu sinirinta. Missään muualla maailmassa ei ole niin runsaasti sinirintoja kuin Kilpisjärveä ympäröivissä tunturikoivikoissa. Sinirinnan seurassa koivikoissa laulaa ja rätisee järripeippo, joka on yksi Lapin metsien valtalajeista.
Suurin osa Mallan linnuista on muuttolintuja, mutta talvehtijoitakin on. Tunturihaukka, riekko, kiiruna, korppi, hömötiainen ja lapintiainen kykenevät selviytymään Yliperän talvesta ilman ihmisen apua. Koko Käsivarren alueella pesiviä lintulajeja on yhteensä 97.
Petoja ja pikkunisäkkäitä
Mallan ja Kilpisjärven alueen nisäkkäistä näkyvimpiä ovat metsäjäniksen lisäksi lukuisat pikkunisäkkäät. Myyrien ja tunturisopulien kannanvaihtelut 4 - 5 vuoden jaksoissa vaikuttavat suoraan myös niitä saalistavien nisäkkäiden ja petolintujen esiintymiseen ja kannan vahvuuteen. Hyvinä myyrävuosina petojen pesintä onnistuu ja huonoina myyrävuosina petojen poikaset kuolevat nälkään. Pikkunisäkkäiden runsautta seuraavat lumikon, kärpän, ketun ja myös hyvin harvinaisen naalin populaatioiden koko. Huippuvuosina myös piekanan, suopöllön, tunturipöllön ja tunturikihun pesintätulokset ovat parhaat. Suurpedoista ahma ja ilves ovat Mallan vakituisia asukkaita.
Tunturisopuli
Tunturisopuli on suurtunturialueen tunnusomainen pikkunisäkäs, jonka elämä on sopeutunut tunturipaljakoiden olosuhteisiin. Talven lumikinosten alla sopuli on suojassa pakkaselta ja pedoilta. Jos ruokavarastot riittävät, eli lumenviipymäalueiden sammalikkoja riittää, ne lisääntyvät hangen alla. Monien hyvien ruokavuosien ja jatkuvan lisääntymisen seurauksena sopulikannat kasvavat ajoittain niin suuriksi, että elintila loppuu ja sopulit lähtevät vaellukselle hakemaan uusia elinpiirejä. Sopulien viimeisimmät keskisuuret vaellukset ovat olleet vuosina 1978 ja 2011.
Mallan perhoset
Yliperän kalkkipitoisten rehevien tunturiniittyjen kasvillisuus elättää erikoistuneita perhoslajeja, joiden nuoruusvaiheet elävät vain tietyillä tunturikasveilla. Esimerkiksi pohjanhopeatäplän toukka käyttää ravinnokseen lapinvuokkoa ja liekovarpiota. Kilpisjärven alueella on tavattu 340 perhoslajia, joista kuudentoista lajin kaikki Suomen esiintymät ovat siellä.
Tunturiniittyjen perhoslajit käyttävät hyväkseen tunturimaailman harvat lämpimät hetket ja elämän jatkumiselle otolliset olosuhteet. Yöttömän yön ansiosta perhoset lentävät suotuisina aikoina yötä päivää. Yöperhosista monet yökköset ja mittarit lentävät kuitenkin vasta puolen yön jälkeen auringon kierrettyä tunturin taakse näkymättömiin. Tunturien hyönteiset ovat usein väritykseltään tummia ja karvaisia, jotta ne keräisivät ja säilyttäisivät auringon lämmön mahdollisimman tarkkaan pieneen kehoonsa. Lyhyen kesän aikana perhosten lentoaika on yleensä heinäkuussa.
Mallan tunnuksen lajit
Jääleinikki
Mallan luonnonpuiston tunnukseen valittu jääleinikki on vuoristojen ja arktisten alueiden kasvi, joka kasvaa Suomessa vain Enontekiön korkeimmilla suurtuntureilla. Jääleinikki on erittäin uhanalainen keski- ja yläpaljakan sulavesipurojen ja lumenviipymien laji. Se selviytyy niin ankarissa oloissa, että siihen vain harva putkilokasvilaji pystyy. Jääleinikillä onkin ennätyksiä niin kasvupaikan korkeudessa kuin pohjoisuudessa. Alpeilla laji kasvaa yli 4000 metrin korkeudessa. Jääleinikki on rauhoitettu laji ja sen kerääminen on kielletty.
Jääleinikki on hyvin valmistautunut hitaaseen kesän tuloon lumenviipymillä. Sen nuput ovat valmiina aukeamaan heti, kun sen kasvupaikka paljastuu lumen alta. Lumivalkoisena avautuva kukka punertuu vanhetessaan.
Ilmaston lämpeneminen on tälle ylimpien tunturihuippujen lajille ongelma. Jääleinikki on sopeutunut elämään yläpaljakalla ilman kilpailua muiden lajien kanssa. Kun ilmasto lämpenee, muut lajit levittäytyvät ylemmäs, mutta Suomessa ei jääleinikille ole enää korkeampia kasvupaikkoja tarjolla.
Lue lisää jääleinikin levinneisyydestä Kasviatlaksessa (koivu.luomus.fi).
Tunturisiilikäs
Mallan luonnonpuiston tunnuksessa on harvinainen tunturisiilikäs. Sen saattaa aurinkoisella säällä nähdä lentelevän Mallalla kesä-heinäkuussa. Laji on helppo tunnistaa etusiipien tummalla pohjalla olevan vaaleankeltaisen verkkokuvioinnin perusteella.
Tunturisiilikäs on jääleinikin tapaan Alppien ja pohjoisten tunturialueiden laji, mutta sen elinpiiri on alempana paljakalla ja tunturikoivuvyöhykkeen yläosissa. Tunturisiilikäs talvehtii toukkana kaksi kertaa ja aikuisena kerran. Toukat ruokailevat ainakin tunturipoimulehdellä, mutta kaikkia ravintokasveja ei tunneta.
Ruotsalainen luonnontieteilijä Conrad Quensel löysi tunturisiilikkään Enontekiöltä vuonna 1791. Löytö oli ensimmäisen koko maailmassa. Vuonna 1793 samoin ruotsalainen hyönteistutkija Gustaf von Paykull kuvasi tunturisiilikkään tieteelle uutena lajina ja antoi sille nimen Grammia quenseli. Lajinimi on kunnianosoitus perhosen ensimmäiselle löytäjälle. Lajin määritys ja nimeäminen onnistuivat hyvin, sillä tunturisiilikäs tunnetaan edelleen alkuperäisellä nimellään.
Lue lisää tunturisiilikkäästä (perhoset.fi)
Mallan kasvillisuus
Mallan luonnonpuiston kasvillisuuden rehevyys ja runsaslajisuus ovat seurausta Suomen oloissa huikeista korkeuseroista, Jäämeren läheisyyden tuomasta kosteudesta sekä kallioperän kalkkipitoisuudesta, joka on peräisin vuorenpoimutusten helposti rapautuvista liuskeista. Nuo liuskeet ovat syntyneet muinaisen merenpohjan kerrostumista, joihin tallentuneet ravinteet ovat nyt tunturikasvien käytössä.
Tunturikasvien elinolot ovat hyvin vaativat ja vaihtelevat. Lämpötilat ovat kesälläkin alhaisia ja kasvukausi jää lyhyeksi. Talvinen lumipeite suojaa pakkaselta ja tuulen kuivattavalta vaikutukselta, mutta toisaalta liian kauan viipyessään lumi lyhentää kasvukautta.
Tunturikoivikoita
Tunturikoivikot nousevat Kilpisjärvellä noin 600 - 650 metrin korkeuteen merenpinnasta. Tunturikoivu on alueen valtalaji, sillä mänty ei Kilpisjärven korkeudella menesty. Rehevimmät tunturikoivikot sijaitsevat Mallan ja Saanan kalkkipitoisilla rinteillä, ja ne ovat lehtomaisia korkeine ruohokasvustoineen. Muualla tunturikoivikot ovat karumpia, ja niiden kenttäkerroksessa vallitsevat varvut.
Tunturipaljakkaa
Tunturipaljakalla puut eivät tule toimeen ja pensaatkin vain vaivoin. Yksivuotisia lajejakaan ei ole kuin nimeksi, koska lyhyen kesän aikana siementen tuleentuminen ja itäminen on aivan liian epävarmaa. Paljakan vallitsevia kasveja ovatkin varvut ja muut kasvutavaltaan matalat ja tiheät lajit, joilla maanalaiset osat ovat voimakkaasti kehittyneet. Tällaisia ovat maan sisässä suikertava vaivaispaju, uuvana ja sielikkö.
Kalkkipitoisella alustalla lumenviipymäpaikkojen ja niittyjen kasvillisuus kehittyy omalaatuiseksi. Verkkolehtipaju on koristeellinen pieni varpumainen paju, joka kasvaa vain tällaisella ravinteikkaalla alustalla, kuten Mallan luonnonpuistossa. Kallioseinämien lajeja ovat varputädyke, viherraunioinen ja tunturikiviyrtti.
Alapaljakka
Alapaljakaksi nimitetään vyöhykettä tunturikoivikosta noin 950 m korkeuteen. Siellä esiintyy vielä lapinkatajaa, pensasmaisia pajuja ja mustikkaa. Tämän yläpuolella on keskipaljakkaa, jota luonnehtivat heinäkankaat ja lumimaat. Liekovarpio on tuon vyöhykkeen valtavarpuja. Niittymäistä kasvillisuutta on erityisesti lumenviipymäalueilla, purojen varsilla sekä pahtojen alla. Alapaljakan niityillä on kulleroita ja metsäkurjenpolvia, keskipaljakan niityillä puolestaan mm. tunturisaraa, lampaannataa ja tunturivihvilää.
Tunturien laet
Tunturien lakiosissa yli 900 m korkeudella varpukankaista ei ole paljon jäljellä, se on liekovarpion valtakuntaa. Siellä on myös lumenviipymäkasvillisuutta, jonka lajeja ovat mm. lumileinikki ja rikot. Tunturikasvien elinehto on nopea kukkaan puhkeaminen lumien sulettua. Tähän ne valmistautuvat edellisen kesän aikana, eli kukkasilmut ovat valmiina odottamassa tulevaa kesää.
Kasviharvinaisuuksia
Tunturikeulankärki on maamme harvinaisimpia lajeja ja se on harvinainen myös koko Skandinaviassa. Sen ainoa kasvupaikka Suomessa on löydetty Mallalta. Muita Mallan kasviharvinaisuuksia ovat lapinalppiruusu, jääleinikki, tunturikallioinen sekä tunturiarnikki. Kilpisjärven alueella on tavattu yhteensä 434 putkilokasvilajia, joista 28 esiintyy Suomessa vain siellä.
