Litokairan alue on aina ollut vaikeasti tavoitettava pitkien etäisyyksien ja vaikeakulkuisuutensa vuoksi. Niinpä aluetta on historiallisesti käytetty luontaiselinkeinojen - kalastuksen, metsästyksen ja poronhoidon tarpeisiin. Näistä elinkeinoista ei maisemaan ole jäänyt juurikaan ihmistoiminnan merkkejä. Metsätaloudellisia hakkuita alueen metsissä on jonkin verran tehty 1900-luvun alkupuolella. Muistona tästä ajasta on, etenkin alueen pohjoisosissa, säilynyt joitain jäänteitä vanhoista savottakämpistä.
Varhaisimmat merkit ihmistoiminnasta näkyvät kuitenkin alueen eteläosissa, joissa on vielä nähtävillä vanhoja lehtipuumetsiä muistona 1800-luvun alkupuolen kaskenpoltoista. Niittykulttuurista muistuttaa rehevimpien jokivarsien liepeiltä löytyvät suoniityt ja niittysaunojen pohjat. Porotalouden merkityksestä alueella kertoo autiotuvaksi kunnostettu poromiesten kämppä Kuusikkosaaressa, alueen keskiosassa.
Metsähallituksen valvomasta kruununmetsätorppasysteemistä maamerkkinä meidän päiviimme on säilynyt Näätähaaran erämaatila, Litokairan luoteislaidalla. Vuonna 1905 se perustettiin Ojalehdon kruununmetsätorppana Kivijoen mutkaan, ja edusti lähes ainoaa pysyvää asutusta kairassa. Tila autioitui 60-luvulla, mutta päärakennus pihapiireineen kuiskii edelleen tarinoita torpan asukkaista ja sen vaiheista.
