Niittyjen hoito
Kaskenpolton jälkeen aluetta viljellään vuoden ajan. Viljelyn loputtua torppaa lähinnä olevia alueita laidunnetaan ja niitetään. Niittäminen on välttämätöntä, jotta elinympäristö pysyy sopivana hennoille niittykukille. Poistuvan kasviaineksen myötä niitty köyhtyy ja valoa sekä tilaa riittää hennommillekin kukkijoille.
Laitumilla käyskentelee maatiaisrotuisia lampaita, jotka pitävät maisemaa avoimena ja torppaa ympäröivät alueet ovat vuosien saatossa muovautuneet sellaisiksi, kuin mitä ne vanhakantaisen maatalouden aikaan olisivat voineet ollakin.
Jo muutaman vuoden laiduntamisen ja niiton jälkeen on havaittavissa niittylajiston lisääntymistä ja monipuolistumista. Niittyjen kukkaloistosta voi tunnistaa vaikkapa niittyleinikin (Ranunculus acris), metsäkurjenpolven (Geranium sylvaticum), nurmikaunokin (Centaurea phrygia) ja peurankellon (Campanula glomerata). Onnekas saattaa entisillä pelloilla ja niityillä törmätä kirkiruohoon (Gymnadenia conopsea) tai hirvenkelloon (Campanula cervicaria). Niittylajiston säilyminen edellyttää laidunnuksen ja niittämisen jatkamista vuodesta toiseen. Voidaankin puhua työn, tulen ja eläinten maisemasta.
Kauempana torpasta olevat kaskialueet jätetään metsittymään. Tavoitteena on kasketa sama alue seuraavan kerran noin 30 - 40 vuoden kuluttua.
Uhanalaiset lajit hyötyvät kaskeamisesta
Kaskeaminen vaikuttaa voimakkaasti sekä maisemaan että lajistoon. Kaskeaminen - kuten kulotkin - synnyttää ahoja ja eri kehitysvaiheessa olevia lehtimetsiä. Oletettavasti 1800-luvun lopulla Linnansaaren kaikki kuusikot oli kaskettu ja maisemaa hallitsivat eri-ikäiset lehtimetsät. 
Lehtimetsät ja kaskeamisen jälkeen ylläpidetyt niityt tarjosivat elintilaa monelle nykyisin uhanalaiselle lajille. Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on kuuluisin vanhojen lehtimetsien asukas, mutta tällaisessa metsässä elelee useita muitakin uhanalaisia lajeja. Luontomme lajisto on ollut rikkain ja monipuolisin perinteisten maankäyttötapojen aikakaudella. Kaskeamisen myötä syntyneet valoisat lehtipuumetsät ovat vähentyneet metsän luontaisen kehityksen ja etenkin kuusen- ja männynistutusten myötä. Linnansaaren hoidossa on kiinnitetty erityistä huomiota lehtimetsien säilymiseen.