Lemmenjokilaakso
Lemmenjokilaakso on Njurkulahden ja Kultasataman välinen, noin 22 km:n pituinen jokiosuus. Joella on kesäaikaan vuoroveneliikennettä. Jokirantoja seurailee merkitty retkeilyreitti.
Ravadasköngäs
Ravadasjoki on Lemmenjoen suurin sivujoki, jonka loivan uoman sulamisvedet ovat uurtaneet. Ravadasjoen virtaus voimistuu vasta lähellä jokisuuta, ja joki laskee kymmenen metriä korkeana jyrkkänä putouksena Lemmenjokeen. Putous ja sen kallioseinäinen rotko sekä reunoille uurtuneet hiidenkirnumaiset muodot ovat osin jäätikön sulamisvesien ja osin nykyisen jokieroosion synnyttämät.
Ravadasköngäs on yksi Lemmenjoen kansallispuiston tunnetuimpia luontokohteita ja nähtävyyksiä. Vesiputous on vaikuttava näky karussa jylhyydessään. Vierailijan on huomioitava, että Ravadasköngäs on Lemmenjoen kansallispuiston rajoitusosaa, jossa liikkuminen on sallittu vain merkityillä poluilla. Ravadaskönkäälle pääsee kävellen retkeilyreittejä pitkin tai Lemmenjoen yrittäjien jokivenekyydillä.
Ravadaskönkään vesiputous sijaitsee Lemmenjoen ja Ravadasjoen yhtymäkohdassa.
Joenkielinen
Joenkielinen on noin 9 km:n päässä Njurkulahden kylästä sijaitseva tunturi, jonne johtaa merkitty polku. Tunturilta avautuvat komeat näköalat Lemmenjokilaaksoon ja ympäröiville tuntureille.
Sallivaaran poroerotuspaikka
Sallivaara sijaitsee Lemmenjoen kansallispuistossa, joka on Suomen suurin jäljellä oleva tietön metsäerämaa. Kansallispuisto kuuluu saamelaisalueeseen, jossa osa alkuperäisväestöstä edelleen hankkii toimeentulonsa poronhoidosta ja muista luontaiselinkeinoista.
Repojoelta, Inari-Kittilä -tien varrelta, lähtee 6 km:n mittainen merkitty polku entisöidylle poroerotuspaikalle. Perillä on autiotupa ja telttailualue. Erotusaita kämppineen kuuluu Lapin arvokkaimpiin kulttuurihistoriallisiin kohteisiin. Takaisin tienvarteen palataan samaa polkua pitkin, joten matkan yhteispituus on 12 km.
Sallivaaran poroerotuspaikka on entisöity rakennuskokonaisuus, joka huokuu menneen ajan tunnelmaa. Talviset erotukset Sallivaarassa kestivät ennen viikkokausia, ja elämä aidalla oli työntäyteistä ja värikästä.
Sallivaara on kämppineen ja aitoineen yksi harvoista hyvin säilyneistä vanhan ajan suurista poroerotuspaikoista. Joulu- ja tammikuussa pidetyt erotukset kestivät viikosta kahteen viikkoon, ja väkeä kerääntyi paikalle läheltä ja kaukaa. 1950-luvulla erotuspaikalle syntyi erikoinen markkinaperinne iltatoreineen ja tansseineen.
Kämpät ja aitarakenteet entisöitiin 1980-luvun lopussa. Rakenteet on suojeltu elinkeino- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaina saamelaisen poronhoidon muistomerkkeinä. Kämpät ovat avoinna yleisölle joko nähtävyyskohteena, autiotupana tai päivätupana. Aita ja kaikki kämpät ovat Metsähallituksen omistuksessa ja hoidossa.
Matti Mustan asuinkenttä
Matti Mustan tupa ja sitä ympäröivä piha-alue Ylimmäisen Lankojärven rannalla on yksi Lemmenjoen kansallispuiston arvokkaista perinnemaisemakohteista. Kentällä oleva tupa on 1900-luvun alusta ja toimii nykyisin autiotupana.
Matti Mustan tupa sijaitsee Lemmenjoen kansallispuiston koillisrajan tuntumassa, Ylimmäisen Lankojärven kaakkoisrannalla. Matti Mustan asuinkenttä on puista ja pensaista raivattu kuiva niitty, joka pysyi avoimena laidunnuksen, niiton ja tallauksen ansiosta. Pieni tupa on rakennettu vuosina 1903 - 1905 ja Matti Musta asui siinä perheineen ympärivuotisesti vuoteen 1917 saakka. Asuinkentällä sijaitsi tuolloin myös aitta ja navetta, mutta ne ovat kadonneet vuosien saatossa. Myöhemmin paikka toimi Mustan perheen kalastustukikohtana.
Matti Mustan asuinkenttä liitettiin osaksi Lemmenjoen kansallispuistoa vuonna 1981. Metsähallitus kunnosti tuvan autiotuvaksi vuonna 1994. Kunnostus tehtiin Matti Mustan pojan ohjeiden mukaan, jotta tuvan alkuperäinen ulkoasu saatiin säilytetyksi. Piha-aluetta on niitetty vuodesta 1997 lähtien, ja sen reunoilta on raivattu koivuja ja pensaita kentän avoimuuden säilyttämiseksi. Retkeilijöiden liikkuminen edistää pihan pysymistä avoimena.
Matti Mustan legendaa
Matti Musta (1873 - 1951), joka tunnettiin myös nimillä Valpun-Matti ja Ingan Matti, oli kotoisin Menesjoensuusta. Linnuntietä Matin synnyinpaikasta hänen omalle asuinkentälleen tulee noin kahdeksan kilometriä.
Mustan perheellä oli porojen lisäksi parhaimmillaan kaksi lehmää. Lehmien ruokkiminen karuissa olosuhteissa oli kovaa työtä. Järvikortetta niitettiin lehmien ruoaksi pitkienkin taipaleiden takana. Kortteet tuotiin talvella porojen vetämänä tuvalle. Yrittipä Matti myös kuivattaa läheistä suolampea niityksi kaivamalla siihen ojan. Matti tunnettiin sinnikkäänä ja peräänantamattomana miehenä, mikä käy ilmi myös seuraavasta Frans Veskoniemen kertomasta tarinasta.
Matti sudenpyynnissä
Inarin alueella liikkui 1900-luvun alkupuolella enemmän susia kuin nykyään, ja porotokkaa hätyytteleviä susia metsästettiin. Matti ja Hentin-Paavali olivat tunturissa porotokkaa paimentamassa. Lumi oli pehmeää ja sitä oli paksulti, ja lisäksi susia oleskeli lähistöllä. Kun miehet sitten näkivät kahden suden jäljet, päättivät he lähteä ajamaan niitä hiihtäen. Matti hiihti edellä suusta ladattavaa pyssyään kantaen.
Sudet näyttivät suuntaavaan tuntureille ja Matilla oli kiire päästä niiden edelle. Hänen ajatuksenaan oli käännyttää sudet, jolloin ne palaisivat takaisin omia jälkiään seuraten. Pyssy alkoi tuntua painavalta ja mies jätti sen ladun viereen. Perässä hiihtävä Hentin-Paavali jätti myös tavaroitaan niille sijoille, joille Mattikin oli omaisuuttaan hyljännyt. Johtui kuitenkin Paavalin mieleen, että varmaankin Matti oli tarkoittanut hänen kantavan myös Matin tavaroita mukanaan. Niin hän pyörsi kannoillaan ja kävi keräämässä ladun varteen jätetyt tavarat: reput, päällystakin - ja sen pyssynkin.
Pakkanen kiristyi. Kun Matti viimein saavutti sudet, nämä eivät kääntyneetkään takaisin päin, vaan jatkoivat kohti tuntureita. Mutta sudet olivat väsyneitä. Leu'ullaan* Matti katkaisi tunturikoivusta kaksi vahvaa keppiä, joilla aseistautuneena hän kävi taisteluun susia vastaan. Urossusi pakeni, mutta naaraan hän sai tainnutettua. Hän hautasi suden lumeen, jottei se jäätyisi - hän kun ei tiennyt, milloin ehtisi takaisin taljan nylkemään.
Matti hiihteli takaisin päin ja odotti yhyttävänsä toverinsa hetkenä minä hyvänsä. Miestä ei kuitenkaan kuulunut, ja niin Matti sivakoi lähimpään taloon yöpymään. Hentin-Paavali näki jäljistä, että Matti oli käynyt tunturissa ja palannut takaisin. Niin hänkin palasi. Seuraavana aamuna miehet lähtivät hakemaan sutta. Miehet tapasivat suden vironneena, mutta heikkokuntoisena. Ja sama toistui kuin edellisenäkin päivänä: pyssyt jäivät hangelle, kun suksimiehet kiihdyttivät suden perään. Kaksin miehet olivat kuitenkin sutta vahvempia, ja saivat taljan.
* leuku = suuri puukko
Kaapin Jounin kenttä
Kaapin Jounin kenttä on Njurkulahden kohdalla Lemmenjoen länsirannalla oleva vanha porotila.
Kulta-alue
Kullankaivun historiaa ja nykypäivää on nähtävissä kansallispuiston ydinalueella Kultasataman ja Jäkäläpään välisellä alueella. Jotkut nykyisistä kullankaivajista ottavat vieraita vastaan, toiset haluat työskennellä omissa oloissaan. Alueen läpi kulkee merkitty retkipolku, Kultasatamasta Ravadasjärvelle tulee pituudeksi 20 km.
Peurakuopat
Lemmenjoen Härkäjärven ja Sotkajärven välissä sijaitsee yksi Suomen suurimmista pyyntikuoppajärjestelmistä. Jonoon kuuluu 261 kuoppaa ja se on hieman yli kolme kilometriä pitkä. Härkäkosken pohjoispuolella aivan Härkäkosken tuvan tuntumassa sijaitsee noin puolen kilometrin mittainen jono. Lue lisää Lemmenjoen peurakuopista.
