Lemmenjoen luonto 

Soilta huipuille

Pinnanmuodoiltaan vaihtelevan Lemmenjoen kansallispuiston korkeimmat tunturihuiput kohoavat yli 500 metriä merenpinnasta, mutta etenkin puiston eteläosaa hallitsee avara ja tasainen aapasuomaisema. Komeinta kansallispuistoa on yli 70 km pitkä Lemmenjoki ja sitä kehystävät Maaresta- ja Viipustunturit. Kiipeäminen niille kannattaa, sillä hyvällä säällä huipuilta näkee kymmenien kilometrien päähän.

Lemmenjokilaakson rinteitä verhoaa vanha mäntymetsä järeine aihkeineen, ja sen veroista tuskin muualta maasta löytyy. Korkeammalla männiköt vaihtuvat tunturikoivikoiksi ja lopulta karuksi paljakaksi. Karuudesta huolimatta korkeimmillakin huipuilla on elämää. Siellä voi tavata melko harvinaisen tunturilinnun, kiirunan. 

Lemmenjoen maisemaa ovat myös laajat suot eli jängät. Etenkin eteläisen Repokairan suot ovat avaria, paikoin ylitsepääsemättömiä aapoja. Pohjoisosassa on itäisen Lapin eteläisimmät palsakummut. Sisältä jäiset palsakummut ovat sulaneet ja romahtaneet pahoin 2000-luvulla ja voivat hävitä kokonaan lähitulevaisuudessa ilmaston lämmetessä.

Lajiharvinaisuuksia ja tyyppilajeja

Tarkka kulkija voi päästä näkemään kansallispuiston uhanalaisia kasviharvinaisuuksia, kuten tunturisiroarnikin, lettorikon, lettosaran, pohjannoidan- tai suikeanoidanlukon, idänimarteen, kalliosirkunjyvän tai keminpikkuängelmän. Ne, kuten kaikki muutkin kasvit tulee ehdottomasti jättää omiin oloihinsa. Harvinaisista eläimistä puistossa liikkuu muun muassa ahmoja ja satunnaisesti susia.

Lemmenjoen kansallispuiston erämaihin mahtuu rikas lintulajisto, ja alue on monelle lajille Suomen merkittävimpiä pesimäalueita. Laajat, yhtenäiset metsät tarjoavat erinomaisia elinpaikkoja esimerkiksi järripeipolle, lapintiaiselle ja pohjantikalle. Jokivarsipahdoilla pesii korppeja ja petolintuja, joille alueen erämainen luonne on mieleen. Virtavesissä viihtyy koskikara. Vesilinnuista yleisimpiä ovat tavi ja haapana, vähälukuisempien joukkoon kuuluu alli. 

Suot ovat pohjoisten kahlaajien erityisen tärkeitä pesimäpaikkoja, ja niillä pesii iso osa Suomen jänkäsirriäisistä. Lemmenjoen rehevillä paikoilla elää levinneisyytensä pohjoisrajoilla eteläisiä lajeja, kuten peukaloisia ja sirittäjiä. Tuntureiden karut lakimaat ovat pulmusen, kiirunan ja keräkurmitsan valtakuntaa, ja alempana tunturikoivikossa voi koivun hyvinä siemensatovuosina olla runsaasti urpiaisia.

Ahma Lemmenjoella

Suomen suurin näätäeläin, ahma, on tumman- tai mustanruskea, mutta kyljissä ja rinnassa on vaaleampaa karvaa. Ahmanaaras on keskimäärin kymmenkiloinen ja uros jopa yli tuplaten painavampi. Eläimen kokoon nähden suuret tassut helpottavat lumella liikkumista.

Ahma karttaa ihmisen aiheuttamaa häiriötä, ja siksi erämainen Lemmenjoen kansallispuisto on sille mitä sopivinta elinympäristöä. Hengenpitimikseen ahma saalistaa lihaa myyristä poroihin.

Ahman levinneisyys käsittää pohjoisen pallonpuoliskon. Eteläraja kulkee siellä, missä on lunta vielä huhtikuussa. Suomessa ahmoja elää Joensuu-Vaasa-linjan pohjoispuolella. Yksittäisiä ahmoja on havaittu aivan Helsingin lähellä.

Erityisesti urosahmat vaeltavat pitkiä matkoja, joskus satojakin kilometrejä. Tavallisin merkki ahman elämisestä alueella on lumella näkyvä jälkijono. Ahman näkeminen vaatii onnea. Naarasahmat elävät pienemmällä alueella. Ne synnyttävät poikaset lumen alle kaivettuun pesään helmi-maaliskuussa, keskimäärin joka toinen vuosi. 

Lemmenjoen kansallispuiston ahmat liikkuvat yli valtakunnan rajan ja ovat yhteisiä Norjan Øvre Anárjohkan kansallispuiston kanssa. Puistossa elää vuodesta ja vuodenajasta riippuen 5-10 ahmaa.

Kallioperä vaikuttaa kasvillisuuteen

Lapin granuliittikaari halkaisee Lemmenjoen kansallispuiston etelä-pohjoissuunnassa jakaen sen karujen ja ravinteisten kivilajien alueisiin. Kansallispuiston laajat karut mäntykankaat ja tunturiselänteet keskittyvät pohjois- ja itäosien karuihin osiin. Myös suot, lähteet ja kalliot ovat siellä vähäravinteisia eikä kasviharvinaisuuksia juuri löydy. Vehreyttä löytyy sentään jokivarsien tulva-alueilta, missä virtavesi tuo ravinteita kasvillisuuden käyttöön.

Kansallispuiston etelä- ja länsiosien ravinteisimmillakin alueilla on laajoja männiköitä, mutta seassa kasvaa usein kuusia. Kuusivaltaisia metsiä on paikoin, ja ne muodostavat pohjoisen kuusimetsänrajan. Laajat katajikotkin kertovat erilaisesta kallioperästä. Täällä laajat suot ovat monin paikoin ravinteikkaita lettoja, joilla viihtyvät vaateliaat lettorikko ja lettosara. Osa kallioista on ravinteisia seinämiä, joilta löytyy harvinaisia kasvilajeja kuten tunturilapinvuokko ja jopa tunturisiroarnikki. Niillä ja kanjonien rautapitoisilla, ruosteen värisillä kiisukallioilla viihtyy myös harvinaisia sammallajeja. 

Puistossa on myös pienialaisia hyvin emäksisiä serpentiinikallioita kasviharvinaisuuksineen. Länsiosan Kietsimävaarojen tunturikoivikot ovat poikkeuksellisen vehreitä, tuoreita tunturikoivikkotyyppejä, ja kosteammilla paikoilla esiintyy myös harvinaisia tunturikoivulehtoja. Alueen pohjavesi saa ravinteita kallioperästä, ja siksi siellä on poikkeuksellisen paljon ravinteisia huurresammallähteitä.

Outoja ilmestyksiä – mikä ihmeen serpentiini?

Lemmenjoen kansallispuiston joenvarsisoraikoilta, kallioilta ja joskus tunturikankaaltakin voi löytää sinipunakukkaisen ja nahkealehtisen pikkutervakon. Kasvupaikka vaikuttaa siihen, kukkiiko laji viisisenttisenä kääpiönä vai kasvaako lähes puolimetriseksi. Ultraemäksisillä serpentiinikallioilla kasvaa matalakasvuinen serpentiinipikkutervakko. 

Serpentiinikallioiden magnesium- ja raskasmetallipitoisuus on useimmille kasveille myrkyllinen. Siihen sopeutuneita lajeja ja rotuja kutsutaan serpentiinilajeiksi. Lemmenjoen syrjäisten etelä- ja itäosien serpentiinikallioille kukkaloistoa luovat paikoin runsaitakin kasvustoja muodostava serpentiinipikkutervakko ja tunturihärkin serpentiinirodut. Kallioiden raoista voi löytää myös pienin valkoisin kukin kukkivan lapinnädän serpentiinimuodon ja pienen saniaisen, viherraunioisen. Myös kanerva sietää erityisoloja hyvin.

Lajistoltaan hyvin omanlaisensa harvinaiset serpentiinikalliot saavat nimensä serpentiniitistä, ultraemäksisestä kivilajista. Lemmenjoen kansallispuistossa serpentiinikalliokummut ja -lohkareet erottuvat ympäristöstään tummanpuhuvina, rikkonaisina ja kasvillisuudeltaan niukkoina. Oikeaan aikaan voi kuitenkin löytää kalliolta punavalkoisen kukkameren, mikä tekee kalliosta vieläkin erikoisemman näyn.

Serpentiinikalliot ovat vähälukuisia ja pienialaisia, eikä niiden kaikkia paikkoja tunneta. Mikäli löydät retkelläsi erikoisen kallion, voit ilmoittaa siitä Metsähallitukselle. Otamme havaintoja mielellämme vastaan.

Erämaavirtoja 

Lemmenjoen kansallispuistoa halkovat monet sieltä alkunsa saavat joet, joista suurimmat ovat 70 km pitkä, nimensä puistolle antanut Lemmenjoki sekä Kietsimäjoki, Vaskojoki ja Repojoki ja eteläosan Ivalojoki. Ne ovat Jäämereen laskevien Tenojoen ja Paatsjoen latvavesiä. Kansallispuistolle tyypillisiä ovatkin juuri virtavedet, sillä lampia ja järviä on alueella vähän, ja niistäkin suurin osa on alle hehtaarin kokoisia.

Lemmenjoki saa alkunsa Lemmikäsjärvestä puiston keskiosista. Alussa sen virtaus on tasaisen rauhallista, mutta Boijoskáidin ja Buškkuoaivin välissä jo syöksyy jyrkkäseinäiseen kanjoniin, jossa kosket vuorottelevat rauhallisempien nivojen ja suvantojen kanssa. Puiston suurin koski, Ravadasköngäs, sijaitsee Lemmenjoen suurimman sivujoen alajuoksulla Lemmenjokilaaksossa. 

Kansallispuistossa elää yhdeksän kalalajia, joista lohi, taimen, siika ja harjus kuuluvat lohikaloihin. Kalastoon kuuluvat myös hauki, ahven, made, kolmipiikki ja särkikaloista ainoana mutu. Virtavedet ovat ekologiselta tilaltaan pääosin erinomaisia, mutta muutamien uomien tilannetta heikentää ajoittain kullanhuuhdonnasta aiheutuva samentuminen.

Jokivarret ovat usein niitä ympäröiviä alueita suotuisampia elinympäristöjä, mikä näkyy esimerkiksi jokivarsien tulvaveden ruokkimina lehtoina. Jokivesi kerrostaa jokivarsiin ravinteita, kiintoainesta ja hienojakoisia maa-aineksia, mikä yhdistettynä suotuisaan pienilmastoon tarjoaa sopivat olosuhteet pienialaisten lehtojen syntymiseen jopa näinkin pohjoisessa. Lehtoja on erityisesti Vaskojoen, Kietsimäjoen ja Ivalojoen varsissa sekä Lemmenjoen latvoilla. Lehtojen kasvillisuus on ympäröiviä alueita rehevämpää, ja niissä kasvaa vaateliaita lajeja, kuten pohjanpunaherukkaa, nuokkuhelmikkää, lehtotesmaa ja lehtosudenmarjaa. Pohjoisuutta Lemmenjoen lehdoissa ilmentävät niittykullero ja kellosinilatva. Puustoltaan alueen lehdot ovat useimmiten hieskoivuvaltaisia.