Leivonmäellä on ollut asutusta jo esihistoriallisena aikana: Rutajärven rannan lähellä on kaksi kivikautista asuinpaikkaa ja kansallispuiston lähellä Harjulahdessa on ollut asutusta pronssikaudella, mahdollisesti aiemminkin. Elinkeinoina ovat olleet metsästys, kalastus ja keräily. Myöhemmin savolaiset ja hämäläiset taistelivat alueen metsästys- ja kalastusoikeuksista. Eräkauden perintö on säilynyt muun muassa paikkojen nimissä. Maininnat ensimmäisestä vakituisesta asukkaasta Leivonmäellä ovat vuodelta 1544. Samaan aikaan savolaiset uudisasukkaat saapuivat näille alueille idästä. Pysyvät asukkaat saivat elantonsa kalastuksen ja metsästyksen ohella kaskenpoltosta. Leivonmäellä oli 15 asukasta vuonna 1550, 30 asukasta vuonna 1570 ja 60 asukasta vuosina 1590 ja 1610.
Keskisuomalaisen kulttuuriympäristön leimaa-antavana piirteenä oli pitkään asutuksen väljyys. Kaskitalous, vallalla ollut talousmuoto, tarvitsi käyttöönsä laajoja alueita. Niitä riitti aina 1700-luvulle saakka tyydyttämään uudisasutuksen tarpeet. Em. vuosisadan lopulla ja seuraavan vuosisadan alkupuolella toteutettu isojako raivasi tietä peltoviljelylle.
Toisen maailmansodan jälkeen Kivisuo kuivattiin polttoturvetuotantoa varten. Turvetuotanto lopetettiin jo vuonna 1954, mutta sen myötä alueelle saatiin mm. tie, sähkö ja puhelin. Työntekijöitä varten rakennettiin myös taloja Kivisuolle ja Selänpohjaan. Selänpohjan kahdeksan paritaloa toimivat aluksi turvekentän työntekijöiden ja -johtajien asuntoina. Sittemmin kokonaisuudessa toimi kurssikeskus. Nykyisin rakennukset ovat jälleen asuinkäytössä.
Arvokkaimmat suojellaan
Ensimmäisen kerran kansallispuiston perustaminen Leivonmäelle otettiin esille jo vuonna 1976. Seudun monipuolinen ja erämaisena säilynyt luonto haluttiin säilyttää jälkipolville. Toista vuosikymmentä ennätti vierähtää, ennen kuin nykyisen kansallispuiston ydinalueet suojeltiin vuonna 1991 perustamalla Haapasuo-Syysniemen luonnonsuojelualue. Kansallispuisto Leivonmäelle saatiin 1.3.2003, 27 vuotta ensimmäisen ehdotuksen jälkeen.
Asutus vakiintuu Leivonmäelle
Leivonmäen seudut pysyivät kauan lähes asumattomana alueena, jolla savolaiset ja hämäläiset ottivat yhteen taistellessaan metsästys- ja kalastusoikeuksista. Kun Keski-Suomen alueelle ilmestyivät ensimmäiset eränkävijät, he rakensivat majansa, kala-aittansa ja purnunsa eli riistavarastonsa kalastus- ja metsästyspaikkojen tuntumaan ja eräteiden varsille. Eräkaudella Suur-Sysmän eräalueeseen kuulunut Rutajärvi on ollut Leivonmäellä sijainneiden eräsijojen keskuspaikka. Eräkauden perintö on säilynyt nykypäiviin asti mm. paikkojen nimissä. Kansallispuistossa sijaitsevan Joutsniemen nimi ei viittaa joutseniin, vaan todennäköisimmin kyseessä on vanhajousi- eli joutsi-alkuinen eränimi.
Pysyvät asukkaat saivat elantonsa kalastuksenja metsästyksen ohella kaskenpoltosta. Vakinaista asuinpaikkaa valittaessa yhteys vesistöihin oli yhä tärkeää, mutta sen lisäksi talon tuli sijaita ympäristössä, jossa oli riittävästi kaskeamiseen soveltuvaa aluetta. Niitä riitti aina 1700-luvulle saakka tyydyttämään uudisasutuksen tarpeet. Em.vuosisadan lopulla ja seuraavan vuosisadan alkupuolella toteutettu isojako raivasi tietä peltoviljelylle.
Esihistoriallisia asuinpaikkoja Leivonmäellä
Leivonmäen kansallispuistosta on löytynyt merkkejä esihistoriallisesta asutuksesta ja elämästä. Rutajärven rannan tuntumasta on löydetty kaksi kivikautista asuinpaikkaa.
Kansallispuiston vieressä Harjulahden uimarannalla on muinainen asuinpaikka. Maallikon silmin jälkiä muinaisasutuksesta on vaikea havaita. Maanpinnan rikkoontuneista kohdista on löytynyt runsaasti kvartsi-iskoksia, saviastian paloja sekä palaneita luunsiruja. Kvartsi-iskokset ovat yleisin esihistoriallisen asuinpaikantunnusmerkki; kvartsi on helposti löydettävissä ja sitä on lohkeavuutensa ansiosta verrattain helppo työstää. Iskokset ovat jätettä, jota on syntynyt valmistettaessa iskemällä pienesineitä, kuten teriä ja kaapimia. Palaneista luunsiruista voidaan tutkia, mitä eläinlajeja paikalla on syöty. Palamaton luu ei yleensä säily Suomen maaperässä, mutta palanut luu voi säilyä jopa tuhansia vuosia. Paikalta löytyneistä saviastian paloista ainakin osa ajoittunee pronssikauteen (1500 - 500 eaa), mutta paikka on voinut olla asuttu jo aikaisemminkin.
Asuinpaikalla ei ole tehty arkeologisia kaivauksia, joten sen tarkka laajuus ei ole tiedossa. Kohde sijaitsee hiekkakankaalla, Rutajärven rannassa. Järven vedenpinnan taso lienee pysynyt lähes muuttumattomana tuhansia vuosia, esihistorialliselta ajalta lähes nykypäiviin, kunnes vedenpintaa laskettiin noin 4 metriä 1800-luvulla. Sijainnin ja löytöjen perusteella kyseessä on ns. pyyntikulttuuripaikka, joilla tyypillistä on vesistön läheisyys sekä kuiva ja miellyttävä maaperä. Väestön elinkeinona on ollut metsästys, kalastus ja keräily. Paikka on muinaismuistolain (295/1963) suojaama kiinteä muinaisjäännös. Löytöjen kerääminen alueelta, maan kaivaminen tai muu muinaisjäännöksiä vahingoittava toiminta on lailla kielletty.
Leivonmäen Rutajärven laskeminen
Vuoden 1818 pitäjänkokoukselle ehdotettiin Rutakosken syventämistä ja laajentamista eli perkausta, "jotta sen yläpuolella olevat suunnattomat vesimäärät Leivonmäen ja Havumäen kylien alueella laskisivat". Rutajärven kanavan rakentaminen 1853-1859 alensi järven pintaa noin 2 metriä.
Vuoden 1892 kuntakokouksen pöytäkirjasta:
"Päätettiin korkealta kruunulta anoa syvimmässä alamaisuudessa
Rutajärven laskua hätäaputyöksi niin että köyhä kansa saisi
ansio tuloja huonona aikana ja että myönnetyillä valtionvaroilla
jatkettaisiin läpi talven. Jäljellä olevat varat käytettäisiin
ympärillä olevien suurien soitten halkaisemiseen kanavilla."
Järvenpintaa laskettiinkin toistamiseen, jotta viljelysten tulvavahingoilta säästyttäisiin. Vuosina 1890-1894 suoritetun kanavan perkauksen jälkeen järven pinta oli kaikkiaan laskenut noin 4 metriä.
Järvenlasku synnytti lähes 200 saarta
Suurin osa Rutajärven lähes kahdestasadasta saaresta ja luodosta on syntynyt järven laskujen yhteydessä. Järven rantoja kiertävä kivikkovyö on muisto ajoilta, jolloin järven aallot loiskivat muutaman metrin nykyistä ylempänä. Vanha rantaviiva ja vesijättömaille kivistä ladotut neliönmalliset rajamerkit ovat selvästi nähtävillä kansallispuiston polkujen varrella.
Järvimalmin nostoa ja tukinuittoa
Rutajärvestä on myös ruopattu järvimalmia ruukille vietäväksi. Runsaasti rautaa sisältävää järvimalmia saostuu aikojen kuluessa pintavesistä järvien pohjille.
Vesistöjen merkitys oli suuri: talojen, kylien ja lammashakoina toimineiden saarten välillä liikennöitiin veneillä. Suvisunnuntaisin kylänväki sonnustautui pyhävaatteisiin ja astui jykeviin kirkkoveneisiin päästäkseen palvelusta kuulemaan.
Päijänteen ohella Rutajärvellä on kulkenut tärkeitä talviteitä. Kulkuväylien jokatalvinen viitoittaminen oli turvallisuussyistä välttämätöntä. Viitoitettavat osuudet jaettiin eri taloille.
Laajat vesistöt ja yhteys Päijänteeseen loivat mahdollisuudet myös tukinuittoon, joka jatkui Rutajärvellä aina vuoteen 1946 asti.
Teollisuus saapuu Leivonmäelle
Turvetuotantoa
Haapasuon länsipuolella sijaitsee kansallispuiston ulkopuolinen Kivisuo, joka on muodostunut 1940-luvulla lasketusta Kivijärvestä. Se on kasvillisuudeltaan rehevää aluetta, jolla tavataan lettoa ja ruohoisia suotyyppejä.
Toisen maailmansodan jälkeen Oy Alko Ab:n tytäryhtiön Puukemia Oy:n tarkoituksena oli valmistaa puunsokeroimismenetelmällä polttoainealkoholia. Heinolassa sijaitsevan sokeritehtaan polttoaineen saannin turvaamiseksi yhtiö vuokrasi Kivisuon alueen, joka kuivattiin turvetuotantoon. Turvetta nostettiin viitisen vuotta. Polttoturvetuotanto lopetettiin kannattamattomana vuonna 1954, mutta hanke ehti parhaimmillaan työllistää kolmisensataa ihmistä. Työläisiä varten oli rakennettava asuinrakennuksia sekä Kivisuolle että Selänpohjaan. Hanke tuotti alueelle myös maantien, puhelinlinjan ja sähkön.
Maailmankuulua tutkimusta
Turvetuotannon päätyttyä jäljelle jäi noin 1 km2 laajuinen kasviton ja tehokkaasti ojitettu turpeen kuivatuskenttä. Vuonna 1958 Metsäntutkimuslaitos ja Metsähallitus solmivat yhteistoimintasopimuksen kentän käytöstä "lannoitus- ja vesitystutkimuksen" koekenttänä. Metsäpuiden ravinteiden tarvetta havainnoiva Kivisuon metsäekologinen koekenttä olikin aikanaan maailmankuulu, ja ulkomaiset asiantuntijat aina Australiasta saakka kävivät tutustumassa "maailman suurimpaan laboratorioon".
Leivonmäen kansallispuisto
- Perustettu 2003
- Pinta-ala 31 km²
Leivonmäen kansallispuiston tunnus on kehrääjä