Välimaan saamelaistila
Välimaan saamelaistila kohosi vuonna 1858 Tenojoen varrelle, vuosisataisille pyyntipaikoille. Tilan väki kalasti ja hoiti lampaitaan täällä mahtavissa maisemissa. Tila on nykyisin ainutlaatuinen historiallinen nähtävyys ja aito pala saamelaisten menneisyyttä. Se kertoo kävijälleen elämästä Suomen pohjoisimman äärilaidan karunkauniissa luonnossa.
Välimaan saamelaistila sijaitsee kauniilla paikalla Tenojoen rannalla. Täällä pääset tutustumaan aitoon saamelaistilaan Suomen huipulla, äärimmäisessä pohjoisessa. Rakennukset ovat lukittuina, mutta alueeseen voi tutustua vapaasti. Helpointa tutustuminen on lumettomaan aikaan. Noin 300 metrin päässä tilalta on taukolevike, jota tiehallinto ylläpitää myös talvisin.
Välimaan tila perustettiin vuonna 1858, mutta paikalla on merkkejä myös varhaisemmasta asutuksesta. Alkuperäisellä paikallaan säilynyt Välimaa hirsi- ja turverakennuksineen on valtakunnallisesti merkittävä esimerkki jokikalastukseen ja karjanhoitoon keskittyneistä saamelaistiloista. Harvinainen kokonaisuus kuuluu Utsjoen hienoimpiin historiallisiin nähtävyyksiin ja on ainutlaatuinen kansantieteellinen helmi.
Saamelaistilan pihapiiri on arvokasta perinneympäristöä
Välimaan vanhan saamelaistilan pihakenttä on pääosin kuivahkoa ja tuoretta heinäniittyä valtalajeinaan nurmilauha, lampaannata, siankärsämö, kultapiisku ja mesimarja. Lähempänä rantaa on kuivaa kangasketoa. Kentältä on raivattu puita ja taimia sekä avattu näkymä Tenolle. Nyt kenttää hoitavat kesäisin kuntoon lampaat, joita paimentavat lammaspaimenviikoille arvotut onnekkaat paimenet.
Uhanalaisista lajeista Välimaan kentällä kasvaa vaarantuneeksi luokiteltu suikeanoidanlukko, silmälläpidettävät aho- ja ketonoidanlukko sekä ruijanruoholaukka. Kasvillisuuden yllä saattaa nähdä lentelevän silmälläpidettäväksi luokitellun ruijannokiperhosen. Huomionarvoisia lajeja ovat myös kellosinilatva, nurmitatar, rantatädyke ja niittykullero.
Välimaan kotiniityn vieressä kasvaa olosuhteisiin nähden valtava koivikko. Koivujen arvellaan olevan Itä-Ruijan vanhimpia – noin 300-vuotiaita.
Välimaan saamelaistilan historia
Välimaa on hieno esimerkki vanhasta saamelaistilasta, jolla elanto saatiin kalastamalla ja karjataloudella. Tenojoen nurmettuneella rantatasanteella sijaitsevan saamelaistilan pihapiirissä on rakennuksia historialliselta ajalta sekä vanhoja kodanpohjia.
Muinaisen pyyntiväestön tukikohta
Välimaalla on pitkä asutus- ja käyttöhistoria. Tenojoki on kautta aikojen houkutellut pyyntiväestöä, josta osa on majaillut Välimaassa. Tästä muistona Välimaan pihapiirissä ja sen lähiympäristössä on useita kodanpohjia tai asumuspainanteita. Niiden ajoittaminen jää arvailujen varaan, mutta luultavasti paikalla on asuttu ainakin 1600-luvulta alkaen, kenties jo kivikaudelta lähtien.
Luonnonläheistä elämää
Välimaan tila perustettiin Utsjoen Nuorgamin kylään vuonna 1858 pohjoisimman Lapin asuttamista koskeneen kuulutuksen tuloksena. Jo aluetta 1700-luvulla hallinnut Ruotsin kruunu kannusti uudisasukkaita muuttamaan Lappiin. Venäjän vallan aikana Lappiin levitettiin muualla Suomessa jo vallinnut tilajärjestelmä.
Välimaan tilan perusti kalastajasaamelainen Antti Jouninpoika Warsi lähelle isänsä niittymaita ja perinteisiä kalavesiä. Tilan talous perustui kalastukseen ja karjan, lähinnä lampaiden, hoitoon. Viljelykseen ei pohjoisen karuissa luonnonoloissa juuri ollut edellytyksiä.
Tilan rakennukset edustavat perinteistä jokisaamelaisten rakennustapaa. Ne kertovat vanhasta luonnonläheisestä elämänmuodosta. Pihakenttää ympäröi aitaus, jossa on paritupa, turvekammi, liiteri, liha-aitta, kala-aitta, kalastus- ja metsästysvälineaitta, varastolava ja vinttikaivo. Suurin osa rakennuksista on hirrestä. Niissä on perinteinen turve- tai lautakatto.
Autiotilasta saamelaiskulttuurin muistomerkiksi
Warsin suku asutti Välimaan tilaa 1970-luvulle asti. Vuonna 1981 Museovirasto osti tilan, jotta se säilyisi jokisaamelaista kulttuuria esittelevänä muistomerkkinä. Osa rakennuksista oli ehtinyt kärsiä asumattomuudesta. Nyttemmin rakennukset on korjattu. Metsähallituksen luontopalvelut hallinnoi ja hoitaa nyt kohdetta.
Välimaalta viime vuodet
Metsähallituksen luontopalvelut kunnosti kesällä 2015 Välimaan tilan rakennuksia ja raivasi aluetta. Kuntoon saatiin kaikkien huonoimmassa kunnossa olevia rakenteita. Metsähallitus myös kartoitti pihapiirin kasvillisuutta ja laatii kartoituksen pohjalta hoitosuunnitelmaa alueelle.
Syksyllä 2015 tilan sähköasennuksia nykyaikaistettiin. Kunnostettua päärakennusta pidetään peruslämmöllä, jotta sen katon ja alapohjan rakenteet pysyvät kunnossa.
Kesällä 2016 Välimaan tilalla pidettiin WWF.n talkooleiri. Viikon aikana rakennettiin tilan ympärille riukuaita ja vesakoitunut kenttä raivattiin. Pihan turvekammiin hankittiin uudet turpeet.
Kesällä 2017 saatiin turvekammin turvettaminen valmiiksi sekä asennettiin maantielle lähestymis- ja kohdeopasteet.
Lampaat ovat olleet vuodesta 2017 kesäisin hoitamassa tilan pihapiirin perinnemaisemaa ja tätä onnistunutta luonnonhoitotyötä tullaan jatkamaan. Pihapiiriin voi tutustua myös lammaspaimenviikkojen aikana, mutta rakennukset eivät ole avoinna yleisölle. Lue lisää Metsähallituksen paimenviikoista ja viikkojen hakuohjeista.
Lisätietoja Välimaan tilasta
- Museovirasto: Välimaan torppa, Utsjoki (museovirastorestauroi.nba.fi)
Kaldoaivin erämaa-alueen esihistoriasta
Kaldoaivin erämaa-alueella on asuttu siitä lähtien, kun maa vapautui viimeisimmän jääkauden jääpeitteestä. Peuranpyynti, kalastus ja metsästys olivat varhaisimmat elinkeinot. Sittemmin peuranpyynti vaihtui poronhoitoon.
Historiaa
Kaldoaivin erämaa-aluetta on asuttanut kolmen erityyppisen siidan eli lapinkylän väki. Utsjoki oli 1600-luvun lopusta lähtien porosaamelainen siida. Inari oli metsäsaamelainen siida, jossa kalastus oli alkujaan tärkein elinkeino; myöhemmin poronhoito syrjäytti kalastuksen. Näätämön siida edusti itäistä siidatyyppiä, joka säilytti pisimpään puolipaimentolaisen elintavan neljine kausiasuinpaikkoineen.
Vanhastaan ihmisten elämä suuntautui Norjaan: Jäämeren rannalla kuljettiin porojen kanssa kesäisin, siellä kalastettiin ja käytiin markkinoilla. Rajasulut 1800-luvulla vaikeuttivat ihmisten liikkumista. Suomen itsenäistyttyä elämä alkoi suuntautua Suomeen; käytännössä näin tapahtui vasta silloin, kun tiet valmistuivat.
Myös presidentti Urho Kekkonen liikkui Lapin reissuillaan Kaldoaivissa. Kaldoaivin ja Muddusjärven paliskunnat olivat vuodesta 1957 lähtien pyytäneet tuloksetta esteaidan rakentamista paliskuntien rajalle. Hanke otti tuulta purjeisiinsa vuonna 1960 presidentti Kekkosen ollessa kalassa Vuobme-Gálddojávrilla. Poromiehet toivat näkösälle kymmentuhatpäisen tokan - ketäpä sellainen poromäärä ei olisi lumonnut. Määräraha myönnettiin, ja aita rakennettiin vuosina 1962–1963.
Nykypäivä
Erämaassa ei ole pysyvää asutusta; tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja rakennuksia on sen sijaan runsaasti: on kolttien kalapirttejä, porokämppiä sekä autio- ja vuokratupia. Vanhemmissa kartoissa näkyy paljon riekkokammeja, kalamajoja ja muita tupia, jotka on rakennettu aikoinaan viikkojakin kestäviä eräretkiä varten. Ajan hammas on nakertanut näitä rakennuksia: nyt ne seisovat hiljaisina erämaan rauhassa. Paikallisia asukkaita kulkee edelleen kalalla ja riekonpyynnissä erämaassa seuraten vuosisataista eräperinnettä - usein kuitenkin kotoaan käsin.
Neljän paliskunnan (Kaldoaivin, Näätämön, Muddusjärven ja Vätsärin) poroja laiduntaa alueella. Kaldoaivin paliskunnan laidunmaat ovat suurimmaksi osaksi erämaa-ja soidensuojelualueella. Kesäisin Kaldoaivin paliskunnan porot ovat vapaana esteaitojen rajaamalla alueella. Syksyllä porot kootaan Annivaaran syöttöaitaan, joka on Skalluvaaran (Skállovárri) erotusaidan yhteydessä. Porot merkitään syksyn ja alkutalven aikana. Skalluvaarassa on Kaldoaivin paliskunnan poronomistajilla omat porokämpät, joissa asutaan poroerotusten ajan. Erotusten jälkeen porot viedään tokkakunnittain omille laidunalueilleen.
