Jauhovaaran historia on tyypillistä vaara-asutuksen historiaa. Se on vuodesta 1894 lähtien ollut metsänvartijatilana. Alueen metsänvartijana toimi pitkään Juho Lukkari. 1950-luvulla Jauhovaaran talo muuttui metsäteknikon virka-asunnoksi. Metsäteknikkona toimi Juhon poika Kusti Lukkari. Vuodesta 1958 lähtien Jauhovaara oli metsätyöntekijöiden kämppänä, ja myöhemmin vielä metsätyöntekijän vuokra-asuntona
Tila autioitui vuonna 1970, ja oli välillä tyhjillään, mutta 1990-luvun alkupuolella Metsähallitus remontoi sen edustavaksi vuokrakämpäksi.
Arboretum eli puulajipuisto
Jauhovaaralla on aikoinaan ollut pieni taimitarha, jossa kasvatettiin kuusen, männyn ja koivun ohella pieniä määriä ulkomaalaisia puulajeja. Vuosina 1936 - 42 Jauhovaaran piha-alueen lähistöön istutettiin ulkomaalaisia havupuulajeja, jonkin verran sen jälkeenkin. Viimeisimmät istutukset on tehty 1990-luvulla.
Alueelle on istutettu:
Alueelle on istutettu: - lehtikuusta
- douglaskuusta
- engelmannin kuusta
- pihtakuusta
- mustakuusta
- valkokuusta
- murrayn eli kontortamäntyä
- sembramäntyä.
Puut on istutettu selkeän "asemapiirroksen" mukaisesti, jokainen puulaji omana ryhmänään, joko pieninä metsiköinä tai kujapuina teiden ja polkujen varsilla. Muutamia yksittäisiä puita on istutettu myös pihapuiksi. Erityisesti viime vuosina metsiköitä on pyritty hoitamaan, jotta ne säilyisivät elinvoimaisina mahdollisimman pitkään. Vaaraseudulla myös lumi on ajan mittaan vaurioittanut istutuksia ja tuhonnut osan puista.
Puiden istutuksesta vastasivat pääasiassa metsänvartija Juho Lukkari sekä hänen poikansa, metsäteknikko Kusti Lukkari. Välillä puistikko oli huonolla hoidolla. Tästä kertoo Kusti Lukkarin kirjoitus Jauhovaaran vieraskirjassa:
"Muistoksi Jauhovaaralla käydessä 19.8.1980
Siitä nyt miltei päivälleen 84 vuotta kun minut on tuotu ensikerran tallustelemaan tälle kartanolle. Laaja oli silloin Jauhovaaran pihapiiri, missä sai juoksennella ja vuosien varttuessa tehdä löytöretkiä samoillessaan mitä vaihtelevammassa luonnossa. Siellä oppi lukemaan luonnon suurta kirjaa, joka avautui eteen joka askeleella. Siellä opin tuntemaan luonnon ja Luojan suuruuden ja ihmisen pienuuden, jopa avuttomuudenkin.
Jääpihän tänne puumerkkini ja kätteni töitä, niitä istutettuja ulkolaisia puita. Alaikäisten lasten kanssa niitä vapaa-aikanani istuttelin, nyt niiden latvat ovat jo aika korkeat. Paljon on saanut vesakko ja tureikko tukahduttaa niitäki istutettuja puita kun ne olisi ihmiskäden apua tarvinneet. Ei nykysin näytä metsäammattimiehiä kiinnostavan tällaiset asiat. Siispä näitä vesakoita täällä joutuu matkailijat katselemaan. Olisi pieniki pihapiiri hoidettuna parempi nähdä. Näkemästäni mieli murheellisena täältä lähden syksyllä 1980. Jätän hyvästit nyt Jauhovaaralle ehkä viimeisen kerran.
Kusti Lukkari"
Vuotta myöhemmin kirjoitus sai jatkoa:
"19.9.1981
Nyt lähden iloisena kun olen nähnyt, että täällä on tehty kuten olen toivonut tehtävän."
Sota-ajan jälkiä Jauhovaaralla
Sota-aika jätti jälkensä myös Jauhovaaraan. Vaaran kylkeen rakennettiin vuonna 1940 puolustusasema korsuineen ja taisteluhautoineen. Varsinaiset taistelut eivät ulottuneet Jauhovaaralle asti. Metsässä näkee myös korkeita kantoja, jotka ovat aiheutuneet taisteluaseman edustan avohakkuista.
Näköalapaikka
Vaaran laen jyrkällä pohjoisreunalla on näköalatasanne, josta avautuu kaunis näköala kainuulaiseen järvien ja lampien täplittämään metsäluontoon.