Isojärven luonto

Suurten korkeuserojen Isojärvi

Isojärven kansallispuiston maisemassa vuorottelevat jylhät vuoret ja syvät rotkolaaksot eli hoilot. Jyrkkäpiirteinen maisema syntyi jo 200 miljoonaa vuotta sitten maankuoren revetessä luode-kaakkoissuuntaisiksi murroslaaksoiksi. Viimeisin jääkausi silotteli kallioita ja siirteli suuria kivenlohkareita, mutta murroslinjojen takia tänne ei päässyt syntymään harjuja. Kansallispuiston korkein kohta, Vahtervuori, kohoaa 219 metrin korkeuteen merenpinnasta ja noin 100 metriä Isojärven pintaa korkeammalle. 

Kirkasvetisiä järviä

Isojärvi on karu ja kirkasvetinen järvi, jossa viihtyvät muikut ja siiat. Järvi on syntynyt rotkolaakson pohjalle ja sen syvimmät kohdat sukeltavat yli seitsemäänkymmeneen metriin. Nimensä puistolle antaneen järven vedet eivät kuulu kansallispuistoon, mutta sen jylhät rannat ja selältä kantautuvat kuikan huudot ovat olennainen osa puiston viehätystä. 

Vehreitä puronvarsia ja valoisia kalliomänniköitä

Isojärven metsien näyttävimpiä kasveja ovat sanikkaiset, kuten korpi-imarre ja hiirenporras. Ne viihtyvät esimerkiksi rehevien purojen varsilla. Kesäillan hämärässä polulla voi leijailla nenään myös orkidean sukuisen valkolehdokin huumaava tuoksu. Varsinkin kostealla säällä metsän sammalikko hehkuu kymmenissä vihreän eri sävyissä. Kun metsän vehreästä hämärästä noustaan korkeille kallioille, muuttuu elinympäristö aivan toisenlaiseksi. Kallionlakien männyt ja jäkälät ovat sopeutuneet karuihin, kuiviin ja valoisiin oloihin. Jäkälät ovat erityisen arkoja tallaamiselle, joten pysythän polulla! Kansallispuiston metsiin tuovat vaihtelua myös pienet suot ja suolammet. Suolammilla pesii erämaalintu kaakkuri.

Valtaosa Isojärven kansallispuiston metsistä on havumetsiä, jotka ovat olleet talouskäytössä lähes kansallispuiston perustamiseen asti. Vaikeakulkuisessa maastossa hakkuilta on kuitenkin säästynyt metsäalueita esimerkiksi Kalakorvessa, Vahtervuorella ja Hevosjärvellä. Nämä lajistollisesti arvokkaat aarniometsät tunnistaa runsaasta lahopuun määrästä. Lahoava puu on elinehto lukuisille uhanalaisille kääville ja selkärangattomille.

Lahopuiden sisuksissa elää muun muassa harvinainen kovakuoriainen, kaskikeiju (Phryganophilus ruficollis). Vanhassa metsässä viihtyvät myös tikat, jotka löytävät lahopuista ravintoa ja paikkoja pesäkoloille. Isojärven entiset talousmetsätkin muuttuvat hiljalleen luonnontilaisiksi. Tätä kehitystä nopeuttavat puistossa tehdyt ennallistamistoimet sekä ahkerasti lahopuuta tuottava amerikanmajava.

Ehkä tunnetuin aarniometsä Isojärvellä on lehtomainen Latokuusikko. Sen järeät, lähes 30 metriä pitkät kuuset ovat tulleet jo elämäntiensä päähän. Kuusten kaaduttua lehtipuut, kuten metsälehmus, tuomi ja haapa saavat Latokuusikossa lisää elintilaa, kunnes ajan myötä kuuset kasvavat taas varjostamaan niitä.

Vedet virtaavat itään ja länteen

Isojärven kansallispuisto on keskimäärin 100 - 150 metriä merenpinnan yläpuolella ja kuuluu vedenjakaja-alueeseen. Lortikanvuoren ja Vahtervuoren itäpuolelta vedet virtaavat Päijänteeseen ja sieltä Kymijokea pitkin Suomenlahteen. Vastaavasti länsipuolelta vedet päätyvät Kurkijärveen ja lopulta Kokemäenjokea pitkin Pohjanlahteen.

Amerikanmajava Isojärvellä

Majava on itseoikeutetusti Isojärven kansallispuiston tunnuseläin, sillä sen jälkiä ei voi olla huomaamatta puistossa.  Majavat liikkuvat ilta- ja yöaikaan. Ne ovat arkoja eläimiä, mutta täällä melko tottuneita kulkijoihin. Niiden puuhia on jopa mahdollista päästä seuraamaan, kun jaksaa odotella hiljaa iltahämärässä. Ihmisen havaittuaan majava varoittaa uhasta lätsäyttämällä leveän häntänsä veden pintaan ja sukeltaa samalla pesänsä suojiin.

Talttahammas on ahkera metsuri, joka pystyy jyrsimään poikki paksunkin puun. Se kaataa lehtipuita päästäkseen syömään niiden kuorta ja lehtiä. Myös vesikasvit ja niiden juuret maistuvat majavalle. Vesi on majavan turva ja elinehto, vedessä se liikkuu vaivattomasti. Majava rakentaa lammen laskupuroon padon, jonka avulla se nostaa vedenpinnan korkeutta. Vedenpinnan nousu mahdollistaa laajemmat ruuanhakumatkat. Tärkeää on myös pesän kulkuaukkojen pysyminen vedenpinnan alapuolella. Poikaset syntyvät oksista ja mudasta rakennettuun pesään touko-kesäkuussa. Kun kulku pesään tapahtuu sukeltamalla, ovat majavanpoikaset turvassa pedoilta.

Eri puolilla kansallispuistoa on nähtävissä majavan nostattaman tulvan takia pystyyn kuolleita metsiköitä. Kun yhdeltä elinalueelta loppuu ravinto, majava siirtyy toiselle lammelle. Takaisin lähtöpisteeseen majava tulee sitten, kun ruokamaat siellä taas kukoistavat. Majavan muokkaamasta maisemasta hyötyvät monet lajit. Muun muassa kolopesijöille syntyy hyviä pesäpuita, vesilintupoikueet löytävät ryteiköistä suojaisia paikkoja, hyönteismäärä lisääntyy ja kalat uivat syömään toukkia. Isojärvellä on totuttu linjaamaan patikointireittejä uudelleen, kun reitit ovat jääneet majavan nostattaman tulvaveden alle.

Alkuperäinen majavamme, euroopanmajava, metsästettiin Suomessa sukupuuttoon 1800-luvun puolivälissä. Sen turkki oli arvostettua kauppatavaraa ja majavan perärauhasen eritteestä, hausteesta, saatiin taianomaista lääkettä. Suomeen tuotiin 1930-luvulla euroopanmajavia Norjasta ja amerikanmajavia (ent. kanadanmajava) Kanadasta. Isojärven kansallispuistossa ja sen ympäristössä asuvat majavat ovat amerikanmajavia. Ensimmäiset havainnot niistä tehtiin puiston alueella 1980-luvun lopulla, jolloin ne asuttivat itärajalla sijaitsevan Salmijärven.