Iso-Palosen - Maariansärkkien harjumuodostelmat ja niitä pilkkovat isot ja pienet vesistöt ovat alueen parhaimpia nähtävyyksiä. Huomiota kannattaa kiinnittää myös luonnon pieniin yksityiskohtiin ja ihmisen eri aikakausina jättämiin jälkiin.
Ihmisen jälkiä
Jälkiä ihmisen liikkumisesta on Iso-Palosen - Maariansärkkien alueen joka puolella. Metsien rakenne kertoo ihmisen käyttäneen niitä hyödykseen jo pitkään. Alueelta tavataan tervahaudan pohjia sekä asutuksen jälkiä aina kivikaudelta lähtien. Historialliset ja esihistorialliset asumukset ovat yleensä sijainneet järvien rannoilla.
Retkeilyreittien varrella on ns. lapinhautoja eli vanhojen peuranpyyntikuoppien jäänteitä, halkaisijaltaan 1-3 metriä syviä pyöreitä tai soikeita kuoppia. Peuranpyynti on ollut tärkeä leivän lisä syrjäisillä salomailla.
Suojeluhistoria
Laki Iso-Palosen - Maariansärkkien luonnonsuojelualueesta säädettiin vuonna 1990 Ystävyyden puiston perustamisen yhteydessä. Silloin yhdistettiin Maariansärkkien vuonna 1970 ja Iso-Palosen vuonna 1977 perustetut luonnonhoitometsät. Vielä vähän ennen luonnonsuojelualueen perustamista alueella tehtiin laajoja metsänhoitotoimia.
Ansakuoppa, keihäs ja peuraväljä apuna metsäpeuran pyynnissä
Varhaisin metsäpeurojen pyyntikeino on ollut kuoppa- eli hautapyynti. Kaivetun haudan pohjalle pystytettiin teroitettuja seipäitä, joiden kärki usein kovetettiin hiiltämällä sen pintaa tulessa. Hauta peitettiin oksilla, havuilla ja karikkeilla, jotta peura ei sitä huomaisi. Keihäisiin pudonnut peura kuoli yleensä välittömästi. Samalla valuivat saaliin veret, jolloin liha ei heti pilaantunut. Muita käytettyjä nimityksiä ovat olleet mm. peurahauta, pyyntikuoppa, poronkuoppa, hirvaskuoppa.Monesti rakennettiin myös puista siipiaitoja, joilla peuroja ohjattiin kohti hautaa.
Peurahaudat kaivettiin peurojen kulkureiteille erilaisiin kapeikkoihin, joihin maasto peurat ohjasi. Nykyään haudoista on jäljellä painanteita. Niitä löytyy lähinnä kapeiden harjujen lakialueilta, kapeilta kannaksilta ja soiden halki kulkevilta kivennäismaajuoteilta.
Peuranhiihtoa
Metsäpeurojen talvipyynnin aseita olivat vanhempina aikoina jousi ja keihäs. Myöhemmin aseena on ollut eri alueilla eri nimityksen saanut tuliase, peurapyssy, peuraväljä, verremyspyssy, iso ja painava rautaputki piippunaan.
Kainuussa peurajahti on ollut muutaman miehen yhteistä työtä ja se on ajoittunut lähinnä syksyyn ja talveen. Kylmällä säällä lihat on myös helppo saada tuoreena suolaan ja palvattaviksi. Kevättalvellakin peuroja saalistettiin, kun hanki teki ajon helpoksi ja lihat oli hyvä kuivata kevätahavassa.
Lapinkylien vuodenkierron perusta
Vielä 1600-luvulle saakka pohjoisen Suomen yhteiskunta on suuresti perustunut lapinkyliin, joista eteläisimmät ovat sijainneet Kuusamossa. Koko lapinkyläjärjestelmä on Pohjois-Suomen ja Kuolan itäisillä alueilla rakentunut peuranpyynnin järjestymisen myötä. Näillä alueilla peuranpyynti on talvikautena ollut seurapyyntiä, johon on lähdetty kolmekin kertaa syksyn ja talven kuluessa.
Peurapyynti on myös paljon säädellyt ihmisten vuodenkiertoa. Saamelainen, erityisesti itäsaamelainen lapinkylä on majaillut talviajan yhteisessä talvikylässä, josta sitten keväällä on perhekunnittain hajaannuttu kesäpaikoille kalaan, marjaan ja kesäpyyntiin. Talvikylä on ollut peuranpyynnin perusyksikkö, joskus useampikin kylä on ajanut peuroja yhdessä. Vaikka lapinkylien merkitys muuttui ja ihmiset asettuivat enimmäkseen pysyviin asumuksiin, säilyi seurapyynti niin kauan kuin peuroja oli pyydettäväksi.
Syys-, talvi- ja kevätpyynti
Ensimmäinen seurapyynti sijoittui syyskuulle ennen peurojen kiima- eli rykimäaikaa. Silloin pyydettiin nimenomaan hirvaita, joissa ennen rykimäaikaa on runsaasti vatsa- ja selkärasvaa, eli kuuta vararavinnoksi kerättynä. Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Sompio alueen metsämiesten sanoneen, että syksyllä "…kuuhirvhaat olivat parhaassa tämyssä, eivät olhet vielä rykinhet." Sompion alue on nykyistä Sodankylän kuntaa.
Kevättalvella, hankikelien alettua oli seuraavan seurapyynnin aika. Silloin hiihdettiin joukolla peurojen perään. Ne liikkuvat kevättalvella laumoina, tokkina. Kevättalven saaliit saattoivat olla suuriakin, kun keli oli suotuisa hiihtäjälle.
Kolmas seurapyynti järjestettiin kevättalven lopulla. Silloin peuraa ajettiin tunturissa, jotta saatiin lihoja kesäksi. Kevätpyynnin saalis kuivattiin suureksi osaksi kuivalihaksi. Tunturipyynnissä ajettiin yleensä ylöspäin pakoon pyrkivät peurat etukäteen tunturiin menneiden ampujien ulottuville. Tässä ajossa käytettiin usein myös poroja, joilla pulkassa ajaen ahdistettiin peuroja ampujien luo.