Inarin nähtävyydet

Inari - ihmisten ja kulttuurien kohtauspaikka

Inarijärvi on ollut ihmisen kannalta merkittävää seutua esihistoriasta lähtien. Asutuksen jäänteitä onlöydetty jopa 9000 vuoden takaa. Vanhimman saamelaisen asutuksen tiedetään olleenalueella jo lähes 4000 vuotta sitten. Juutuan retkeilyalueellasijaitsevan Nukkumajoen rannalla ovat sijainneet muinaiset inarinsaamelaisten talvikylät 1400- ja1500-luvuilla. Entisaikaisen lapinkyläjärjestelmän aikaan saamelaiset asuivat talvet yhteisessä talvipaikassa ja muuttivat kesäksi perhekunnittain omille kesäkentilleen.

Inarin alueella on useita muinaisen esikristillisen ajan pyhiä paikkoja, kuten Ukonsaari ja Otsamotunturi, sekä kristillisen ajan muistomerkkejä, kuten Hautuumaasaaret ja Pielpajärven erämaakirkko.

Kulkureittien risteyksessä oleva Inarin kirkonkylä on aina ollut ihmisten ja kulttuurien kohtauspaikka. Siellä asioivat ja tapaavat toisiaan kalastajat, poronhoitajat, luontaiselinkeinojen harjoittajat, kullankaivajat, taiteilijat, käsityöläiset, matkailuyrittäjät ja virkamiehet. Kaikille inarilaisille luonto on elinympäristö ja suurin osa elinkeinoista liittyy tavalla tai toisella luontoon. Nykypäivän Inarissa historia on edelleen läsnä, ja siellä tavoittaa vielä sen tunturien takaisen Lapin ja elämänmenon, joka etelämpänä on jo aikapäiviä sitten hävinnyt. Inarissa on myös erityisen taitavia paikallisia käsityöntekijöitä ja taiteilijoita, joiden tuotteisiin voi tutustua kirkonkylän liikkeissä ja pajoissa.

Lue lisää

• Korkia-Mauran jääluola
• Otsamotunturi
• Pielpajärven erämaakirkko
• Ukonsaari eli Ukko
• Ylä-Lapin luontokeskus Siida

Pielpajärven erämaakirkko

Pielpajärvi on Inarin vanha keskuspaikka. Erämaisen järven rannalla sijaitsi aikoinaan Inarin talvikylä, jonne ihmiset kokoontuivat talveksi asumaan. Talvikylän yhteyteen rakennettu erämaakirkko vuodelta 1760 on Pohjois-Lapin vanhimpia rakennuksia. Punertava kirkko seisoo kivikossa kauniin koivikon reunustamana. Kirkkokentällä kasvaa luonnontilainen niitty.

Kirkko on rakennettu vuosina 1752-1760 ja se oli käytössä 1800-luvun loppuun saakka, minä aikana kirkko oli Inarin keskuspaikka. Kirkossa pidetään muutama jumalanpalvelus vuodessa ja siellä myös vihitään aviopareja.

Puinen erämaakirkko on järjestyksessään paikan toinen kirkko. Ensimmäinen, vuonna 1646 valmistunut kirkko on hävinnyt täydellisesti. Talvikylästäkään ei ole jäljellä kuin muutaman rakennuksen maatuneet perustukset. Pielpajärven erämaakirkko lähialueineen on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö. Se on myös luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.

Palvelut

• Pielpajärven erämaakirkkoon voi tutustua ympärivuotisesti ja se on omatoiminen, maksuton tutustumiskohde.
• Alueella on päivätupa ja tulentekopaikka.
• Tutustu Pielpajärven vierailuohjeisiin

Kirkolle lähtee polku Sarviniementien pysäköintialueelta, joka sijaitsee kolmen kilometrin päässä Ylä-Lapin luontokeskus Siidasta koilliseen. Kävelymatkaa polun lähtöpisteestä kirkolle on hieman alle viisi kilometriä. Viitoitettu reitti kulkee upeassa vanhassa aarnimetsässä, sivuten metsälampia ja järviä. Veneellä liikkuva voi kävellä kirkolle Pielpavuonosta, tämän reitin pituus on 3 km.

Pielpajärvestä Inarin keskus

Ukonsaari

Inarijärvellä, noin 11 kilometriä Inarin kirkonkylältä itäkoilliseen, sijaitsee Ukko, inarinsaameksi Äijih. Saari on erikoisen näköinen, jyrkkäseinäinen ja louhikkoinen ja yli 30 metriä korkeana näkyy kauas joka suuntaan. Ukonsaari on tunnetuin saamelaisten pyhä paikka Suomessa. Siellä on harjoitettu vuosisatojen ajan rituaalista toimintaa.

Ensimmäiset merkinnät Ukonsaaren uhriluolasta teki 1800-luvun alkupuolella pappi ja Lapin tutkija Jacob Fellman. Fellman kirjoitti löytäneensä Ukonsaarelle 1825 ja 1826 tekemillään tutkimusmatkoilla luolan, jonka suulla oli suuri kasa poronsarvia. Osa sarvista oli säilynyt niin hyvin, että Fellman uskoi uhraamisen jatkuneen 1700-luvulle saakka.

Kreetan Knossoksen palatsin löytäjänä tunnetuksi tullut brittiläinen arkeologi Arthur Evans vieraili Ukonsaarella yhtenä päivänä kesällä 1873. Hän raportoi löytäneensä läheltä saaren huippua luolan, jonka lattia oli täynnä luita ja jonka suuaukolle oli aseteltu poronsarvia puoliympyrän muotoon. Neljäkymmentä vuotta käyntinsä jälkeen Evans muisteli nähneensä luolassa myös ihmisen, karhun, suden ja ahman luita. Tietoon on suhtauduttava varauksella, sillä myöhemmissä tutkimuksissa ei ole havaittu ihmisen eikä kyseisten eläinlajien luita. Evans löysi luolasta myös naisten hopeisen, filigraanikoristellun ohimorenkaan, jollaisia ei ole käytetty Suomessa tai muuallakaan Pohjoismaissa. Vastaavia koruja tiedetään käytetyn 1200-luvulla Venäjän Kama- ja Vytšegdajoen alueella, mistä ohimorengas lienee päätynyt vaihtokaupan välityksellä Inariin. Evans vei ohimorenkaan mukanaan Englantiin Oxfordin Ashmolean Museumiin, mutta vuodesta 1999 lähtien se on ollut näytteillä Saamelaismuseo Siidassa, jossa se on pitkäaikaislainassa.

Arkeologinen tutkimus 1900- ja 2000-luvuilla

Inarissa kasvaneet Ilmari ja Toivo Immanuel Itkonen tekivät arkeologisia ja etnologisia tutkimuksia Inarissa vuosina 1910–12. He löysivät Ukonsaarelta poronsarvia, hiiltynyttä puuta ja osittain palaneita tuohenpaloja. Vuonna 1953 tutkijat Erkki Itkonen, Jouko Hautala ja Matti Hako katsastivat saarta paikallisen oppaan avustuksella ja päätyivät Fellmanin kuvauksen kaltaiselle luolalle, mutta sarvia tai muita todisteita uskonnollisista rituaaleista ei enää löytynyt. Seuraavan kerran Ukonsaarella kaivettiin vuonna 1968 Anja Sarvaksen johdolla. Tuolloin keskityttiin Ukonsaaren lounaisosan kalliohalkeamaan, josta löydettiin eläinten luita, sarvia ja hampaita.

Viimeisimmät arkeologiset tutkimukset Ukonsaarella tehtiin vuonna 2006. Tuolloin haluttiin paikantaa aiempien arkeologisten kaivausten sijainnit ja selvittää, oliko saarella enää merkkejä uhrauksista. Kaikki saaren kivenkolot, luolat ja kalliohalkeamat tutkittiin, ja merkkejä uhrauksista löydettiin noin kymmenestä kivenkolosta, joissa kaikissa suoritettiin koekaivaukset. Muuallekin saarelle tehtiin koepistoja, mutta ne olivat 1900-luvun kolikkoja lukuun ottamatta löydöttömiä.

Pääasiassa löydöt olivat eläinten luita, hampaita ja sarvia, jotka tutkimusryhmän osteologi analysoi paikan päällä. Luumateriaalista tunnistettiin peuran/poron, vuohen/lampaan, metson/teeren sekä tarkemmin määrittelemättömien nisäkkäiden ja lintujen luita. Luut haudattiin takaisin löytöpaikalleen, ja vain muutama luu otettiin talteen jatkotutkimuksia varten. Palauttamisella haluttiin kunnioittaa saamelaisten pyhää paikkaa. Luista tehtyjen radiohiiliajoitusten perusteella Ukonsaarella on uhrattu 1300-luvulta 1600-luvulle saakka. Saarelta löydettiin myös Vasili Shuiskin 1600-luvun alussa lyöttämä hopeinen kopeekka sekä kuparipellin kappale.
 
Vuoden 2006 arkeologiset kaivaukset osoittavat, että rituaalinen toiminta oli keskittynyt Ukonsaaren lounaisosan länteen viettävälle rinteelle. Peuran/poron luiden, sarvien ja hampaiden suuri määrä kuvastaa eläimen tärkeää asemaa saamelaiskulttuurissa. Peura oli tärkein riistaeläin, ja myöhemmin poron asema puolikesynä kotieläimenä muodostui merkittäväksi. Aineiston perusteella uhreiksi ovat kelvanneet sekä uros- että naarasporot ja myös nuoret yksilöt. Ilmeisesti eläimistä ei ole uhrattu kaikkein lihaisimpia ja arvokkaimpia osia. Sarvilöydöissä oli runsaasti leu'un tai muun terävän veitsen jättämiä jälkiä, joita ei havaittu muista luulöydöistä. Toiseksi eniten luuaineistossa oli lampaan/vuohen luita ja hampaita. Lampaanpaimennuksesta Inarin alueella tuona aikana ei ole tietoa, mutta tiedetään, että se oli tyypillistä Varangin alueella, jonne inarinsaamelaisilla oli kiinteät yhteydet. Löytöjen perusteella lampaita tai vuohia on kuitenkin pidetty jossain määrin Inarissakin. Erikoista on, että ilmeisesti Ukonsaareen ei ole uhrattu kaloja.

Ukonsaari tänään

Ukonsaaren rooli Inarin saamelaisten pyhänä paikkana muuttui äkisti 1600-luvulla saamelaisten kristinuskoon käännyttämisen myötä. Käännytystyö huipentui Inarin ensimmäisen kirkon rakentamiseen Pielpajärvelle vuonna 1646. Kristinuskon tulo saamelaisten keskuuteen muutti ratkaisevasti siidojen, eli lapinkylien sisäistä järjestystä ja suurelta osin lopetti saamelaisten muinaisten rituaalien harjoittamisen. Osa inarilaisista kuitenkin säilytti vanhan uskomusmaailmansa, tai osia siitä, kristinuskon rinnalla. Ukonsaareen ovat uhranneet yksittäiset ihmiset ja suvut aina 1800-luvulle saakka, ja uhripaikalle tiedetään tuodun poronsarvia vielä 1870-luvulla. Paikallisen tarinaperinteen mukaan kalastajien oli tapana viskata Ukonsaaren tienoilla Inarijärveen kolikko ja toivoa suotuisia tuulia. Uudesta, matkailuun liittyvästä tapakulttuurista kertovat turistien saaren louhikkoon heittämät kolikot.

Ukonsaarella on nykypäivänä merkitystä saamelaisten pyhänä paikkana ja muinaismuistolain rauhoittamana muinaisjäännöskohteena. Ukonsaari on merkittävä osa inarinsaamelaista kulttuuriperintöä, ja se on paikallisille ihmisille tärkeä etnisen identiteetin kannalta. Ukonsaarta on esitetty UNESCO:n maailmanperintökohteeksi sen kulttuuristen arvojen vuoksi. Saarella tulee käyttäytyä sen kulttuurista merkitystä arvostaen ja kunnioittaen.

Lue saamelaisesta maailmankuvasta ja mytolgiasta. 

Lähteet:

• Harlin, E-K. 2007. Inari 53. Ukonsaari - osteoarkeologinen analyysi.
• Itkonen, T. I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945. II osa. WSOY. Porvoo.
• Norokorpi, Y. & Ojanlatva, E. 2006. Ukonsaari Island. Lapland, Finland. Protected Areas and Spirituality. Proceedings of the First Workshop of the Delos Initiative. IUCN, Barcelona, Spain. s. 165-173.
• Okkonen, J. 2007. Archaeological investigations at the Sámi sacrificial site of Ukonsaari in Lake Inari. Fennoscandia archaeologica XXIV. s. 29–38

Tervetuloa Pielpajärven kirkkopolulle

Pielpajärven erämaakirkko ympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö ja lisäksi se on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi sekä maakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi. Viivähdä rauhassa hetki pyhän äärellä.

Vierailuohjeet kirkolla

Kirkko ja sen kirkkokenttä on lailla rauhoitettu muinaisjäännös. Retkeile kunnioittaen arvokasta kohdetta. 

• Kunnioita kirkkoa ja sen ympäristöä, älä jätä minkäänlaista merkkiä käynnistäsi.
• Seinille, penkeille, sakastiin ei saa kirjoittaa, eikä piirtää mitään. 
• Sulje ovi ja ikkunaluukut vierailusi jälkeen. Tai pyydä kanssaretkeilijää sulkemaan. 
• Muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty. 
• Kirkkokenttä on myös valtakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi. 
• Kulje kirkkokentällä vain poluilla.
• Katsele ja ihastele kasveja ja jätä ne kasvamaan.
• Älä mene aidatuille alueille.