Avoimet järvimaisemat
Harjujen herkkä luonto
Soiden kirjoa
Tiilikanjoki
Luonto on mitä moninaisin Älänteen pienellä alueella. Älänteen maisemaa hallitsee järviallas, jonka pitkä harjujakso halkaisee alueen keskeltä kahteen erilliseen osaan - Älänteeseen ja Tiilikanselkään. Harjujakso erottuu ympäristöään selvästi korkeampana. Se ulottuu korkeimmillaan 150 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueen eteläosassa Huuhkajan harjualuetta halkoo Tiilikanjoen jokireitti. Alueelle ominaista ovat kuivat männikkökankaat ja jokivarren rehevämmät kuusikot.
Ranta-alueet ovat säilyneet varsin luonnontilaisina ja pääosin rakentamattomina, joten vesillä liikkuja voi aistia alueen erämaisen tunnelman. Älänteellä ja Tiilikanselällä on rantaviivaa yhteensä 39 kilometriä. Järven tummavetisiä selkiä ympäröivät rannat ovat pääasiassa hiekka- ja sorarantoja sekä avosuota. Multa- ja Suurisuo ovat arvokkaita lintusoita, mutta alueen merkittävimmät lintukohteet ovat Älänteen ja Tiilikanselän Selkäsaaret.
Alue on metsä- ja suokasvillisuusvyöhykkeiden vaihettumisalueella eli kasvillisuudessa on pohjoisten piirteiden lisäksi eteläisiä piirteitä. Metsät ovat Älänteellä pääosin mäntyvaltaisia ja kuivahkoilla kankailla kasvaa puolukoita. Männikössä kukkuu käki ja varttuneessa metsässä viihtyy myös huilumaisesti livertävä kulorastas. Harvinaisimmista kasveista alueella esiintyy siniyökönlehti, joka on tahmealehtinen lihansyöjäkasvi.
Alueen hirvikanta on näkyvä ainakin jätösten suhteen, sillä papanoita on sangen usein keskellä luontopolkua. Vesien äärellä puolestaan touhuaa monia nisäkkäitä, kuten esimerkiksi amerikanmajava (ent. kanadanmajava), saukko, piisami, vesipäästäinen ja vesimyyrä.
Älänteen alueeseen kuuluu myös soita ja metsiä, joita ihminen on toimillaan ehtinyt muuttaa ennen alueen suojelua. Tällaisilla alueilla on tehty luonnonhoitoa ja ennallistamista. Harjumetsissä on kaadettu pienialaisesti puustoa ja rikottu maanpintaa. Avartuneeseen paahteiseen kohtaan pääsee kasvamaan karujen harjujen lajistoa, kuten sianpuolukkaa. Metsissä on myös kaadettu puustoa lahopuuksi, jota hyödyntävät hyönteis- ja sienilajit. Samalla parannetaan lehtipuiden kasvumahdollisuuksia ja helpotetaan uusien puutaimien syntyä. Näin metsän rakenne monipuolistuu.
Tullilahdessa sekä Multa-, Suuri-, ja Suitsuolla on suovedenpinnan nostamiseksi ojat padottu ja täytetty vanhoilla ojamailla. Kevään tulvavedet pääsevät pidättymään ennallistamisen jälkeen suolle paremmin. Vesi edesauttaa useiden kahlaajien elinympäristöjä ja on elinehto suokasvillisuuden palautumiselle. Ennallistettu suo pidättää vesistölle haitallisten ravinteiden pääsyä Älänteen vesistöihin.
Avoimet järvimaisemat
Älänne kuuluu Vuoksen vesistön Nilsiän reitin yläosaan. Alue koostuu laajahkosta karusta ja ruskeavetisestä järvialtaasta, sekä paristakymmenestä pienestä lammesta. Vesimaisema on hyvin avoin, sillä järvet ovat lähes saarettomia ja rannoilla maisema jatkuu monin paikoin laajoina avosoina. Älänteen ja Tiilikanselän järvialtaan pinta-ala on yhteensä vajaat 10 km². Järvialtaalla on pituutta noin 10 km ja leveyttä 2 - 3 km.
Sekä Tiilikanselällä että Älänne-järvessä on suuri saari, joka on nimetty Selkäsaareksi. Molemmilla Selkäsaarilla on tärkeä merkitys alueen linnustolle. Suurin osa alueen lokkilinnuista pesii Selkäsaarilla. Lokeista voi havaita harmaa-, kala-, nauru- ja selkälokin. Lisäksi Selkäsaarilla pesivät kalatiira ja kuikka. Lintujen pesimäaikaan maihinnousua saarille tulisi välttää.
Rannoilla viihtyvät niin ihmiset kuin linnutkin
Älänteen hiekkarannat ovat Pohjois-Savon laajimpia. Järviä ympäröivät tuulen kinostamat hiekkasärkät, jotka muodostavat jopa puolen kilometrin mittaisia hiekkarantoja. Rannoilla on pieniä, 1 - 2 m korkeita dyynejä eli lentohiekasta muodostuneita kinoksia. Laajimmat hiekkarannat ovat Kuokanniemessä, Haatainniemessä, Rouskunhiekalla ja Näätähiekalla. Rouskunhiekalla on Rautavaaran kunnan ja Näätähiekalla Lapinlahden kunnan uimapaikka. Virallista uimarantaa ei kuitenkaan ole.
Rantojen läheisyydessä viihtyvät erilaiset varpuslinnut kuten västäräkki, ruokokerttunen ja pajusirkku. Alueella on sorsa- ja kahlaajalajeille soveltuvia soisia rantoja, joissa on pajupensaikkoa ja saraikkoa suojamassa pesintää. Sorsalinnuista Älänteeltä on runsaslukuisimpina tavattu tavi, haapana, heinäsorsa ja telkkä. Kahlaajista Älänteellä esiintyy rantasipi. Alueen pohjoisosassa pesivät myös kuikka ja laulujoutsen.
Harjujen herkkä luonto
Alueen harjumuodostuma on valtakunnallisesti erittäin arvokas kokonaisuus, joka on karun erämaisen luontonsa vuoksi hyvin herkkä kulumiselle. Harjualue on myös tärkeä pohjaveden muodostumisalue.
Harjuluonto hallitsee maisemaa koko alueella. Pohjoisosien lampien ja järvien lähellä harjujakso on olennainen osa järvien, lampien, metsien ja soiden mosaiikkia. Eteläosassa harjumaisema muuttuu metsäisemmäksi. Eteläosan hienoimmat maisemat ovat Tiilikanjokivarren kuusikoita ja harjunpäältä ajoittain jokilaaksoon avartuvia näköaloja.
Älänteen harjut ovat osa pohjois-eteläsuuntaista harjujaksoa, joka ulottuu Kangaslahdelta Harjuntakaselle. Muinoin jäätikön sulamisvedet koversivat erilaisia uomia jään alle ja reunalle, samalla vesi kerrosti lajittelemaansa maa-ainesta peräkkäisiksi harjukummuiksi.
Harjujen kasvillisuus on kuivaa ja karua. Älänteellä ei ole tyypillistä harjumetsien kasvillisuutta, koska pohjois-eteläsuuntaisuuden vuoksi harjuilla ei ole eteläisiä paahderinteitä, eikä pohjoisia varjorinteitä. Parhaiten Älänteen harjuilla viihtyvät sianpuolukka ja keltalieko. Älänteen mäntymetsät ovat hakkuiden jäljiltä hyvin nuoria. Harjumetsien siimeksessä pesivät muun muassa nuolihaukka, leppälintu ja kulorastas.
Soiden kirjoa
Suot sijaitsevat aapa- ja keidassuovyöhykkeiden vaihettumisalueella. Älänteellä on sekä Etelä-Suomelle tyypillisiä koho- eli keidassoita että Pohjois-Suomelle ominaisia avoimia aapasoita. Keidassuon ja aapasuon eräs ero on siinä, että keidassuot saavat vetensä sadevesistä, kun taas aapasoille vettä kerääntyy pääasiassa lumensulamista seuraavista kevättulvista ja läheisiltä kivennäismailta.
Älänteellä on kaksi suurta suoaluetta. Multasuo sijaitsee Tiilikanselän eteläpuolella ja Suurisuo Älänne-järven länsipuolella. Suurisuolla on keidassuo- ja aapasuo-osia. Multasuo on aapasuo, jonka keskiosa on ravinteikasta rimpistä nevaa. Multasuon eteläosa on puolestaan karua rahkaistä nevarämettä ja suolla kohoavat rahkasammalmättäät ovat myös hyviä lakkapaikkoja. Älänteen aapasoita reunustavat lisäksi usein puustoiset rämeet ja korvet.
Koska Älänteen aapasuot ovat eteläisimpiä aapasoita Pohjois-Savossa, on niillä sijaintinsa takia merkittävä vaikutus linnustolle. Kahlaajista soilla runsaimpina esiintyvät liro, kapustarinta, pikkukuovi ja taivaanvuohi. Lokeista soilla pesii kala- ja selkälokki. Multasuolla voi muun muassa havaita kalasääksen, sinisuohaukka ja kurjen. Suurisuolla taas metsäkanalinnuista viihtyy teeri. Lintujen pesintäaikaan kannattaa välttää liikkumista soilla.
Harvinaisemmista perhoslajeista esiintyy harvapuustoisilla nevarämeillä tummanruskea suonokiperhonen ja muurainhopeatäplä, jonka oranssista siipeä peittää kauttaaltaan musta kuviointi. Näiden kauniiden perhosten lentoa voi ihailla vain hetken kesäkuun alusta aina juhannukseen asti.
Tiilikanjoki
Tiilikanjoki on luonnontilainen ja salomainen jokireitti, joka sopii kokeneelle melojalle. Joen edustavimmat ja yhtenäisimmät kosket sijoittuvat Älänne-järven eteläpuolelle. Tiilikanjoen rantaa on alueen eteläosissa vajaat 9 km ja pohjoisosissa noin 2 km. Joen kokonaispituus on 11 km Älänteen alueella. Jokireitin järviosuuksia ovat Tiilikanselkä ja Älänne.
Tiilikanjoki alkaa Tiilikkajärven kansallispuiston eteläisestä Sammakkojärvestä, josta Tiilikanjoki virtaa Älänteen alueen Tiilikanselkään ja jatkaa virtaustaan Älänteen kautta kohti Korpisen järvialuetta, joka edelleen yhtyy Syväriin. Koko jokireitin pituus välillä Sammakkojärvi-Korpinen on 65 kilometriä ja tälle matkalle mahtuu yhteensä 17 koskea.
Pitkää Tiilikanjokea ympäröivät vaikuttavat harjumaisemat. Jokilaakso on Älänne-järven ja Vongankosken välillä varsin suoraviivainen verrattuna Vongankoskelta alkavaan alajuoksuun, joka mutkittelee rauhallisesti harjumaastossa. Esimerkiksi Vongankosken ja Huuhkajanniemen välillä jokilaakso on 25 m syvä ja jyrkkärinteinen.
Aivan joen varressa on lehtokasvillisuudenkin piirteitä. Multavassa maassa kasvaa näsiää ja sudenmarjaa. Keväällä kukkivat tuomet ja kesä-heinäkuussa metsäruusut. Joenvarsilehdossa kasvaa myös tavallisten metsäsammalten lisäksi sulka- ja metsäliekosammalia.
Jokivarren elämää
Jokivarren linnusto on erittäin monipuolinen. Tiilikanjoen suvannoissa pesivät mielellään lirot ja muutkin vesilinnut, mikä erityisesti melojien kannattaa huomioida keväällä pesintäaikaan. Jokivarren kuusimetsässä voi puolestaan onnistua kuulemaan pohjansirkun kirkkaan laulun. Kovaääninen peukaloinen viihtyy ikääntyneessä metsässä, jossa asustelevat myös hömö- ja töyhtötiainen lahopuihin kaivertamissaan pesäkoloissa.
Runsas amerikanmajavakanta (ent. kanadanmajava) on Älänteellä asettunut Tiilikanjoen ja Suojärvenjoen varteen. Jokivarsien lisäksi myös pohjoisosan lampien ja järvien alueelta löytyy runsaasti vanhoja ja uusia syönnöksiä. Majavan erityistä herkkua ovat lehtipuun kuoret sekä lehdet. Puiden oksat ja pienemmät puut kelpaavat patorakennelmaan. Älänne on siis otollista aluetta, jos haluaa nähdä vilahduksen lattahännästä.